Kymmenessä päivässä maaliin
8.4.2015 klo 14:17 Pääkirjoitukset Kristiina Kunnas
Näissä vaaleissa kristillisdemokraattiset ehdokkaat joutuvat kamppailemaan aivan erityisessä tilanteessa. Toisaalla lupaillaan varmaa paikkaa, toisaalla vaalitappiota. Gallupit eivät äänestä, muistutti Uudenmaan Jouko Jääskeläinen vanhaa viisautta toiseksi viimeisen vaaliviikon alkaessa.
Kannatuskyselyt ovat vähän kuin tuli. Niissä on kiva lämmitellä, kun ne ovat suotuisia. Mutta ne voivat myös polttaa. Gallupit ovat sananlaskun mukaisesti hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä.
Suomen poliittinen kenttä on hajaannuksessa, oikeastaan vain keskustalle luvataan vaalivoittoa.
Viimeksi Keskusta oli pitkään vallan kahvassa, mutta kun Suomella alkoi mennä huonosti, tuli vaaleissa tappio ja puolue joutui oppositioon. Suosittu uusi puheenjohtaja ja puolueen asema 2010-luvun pula-Suomen hallituksen vahtikoirana ja arvostelijana ovat nostaneet Keskustan jälleen uuteen nousuun. Hämeessä tehdyn tutkimuksen mukaan väkeä valuu Kokoomuksen suunnalta Keskustaan.
Moni muu puolue on vaaliahdingossa ellei suorastaan paniikissa. Suuren jytkyn Perussuomalaiset eivät voi nyt odottaa voittoa, Kokoomuksen kannatus on syöksynyt, demareilla näyttää huonolta.
Ja kuitenkaan vaaliennusteet eivät ole koskaan juuri sellaisinaan toteutuneet.
Kristillisdemokraattiset ehdokkaat eivät ole saaneet gallupeista kovin suurta apua. Silloin kun gallupit eivät lupaile vaalivoittoa, voi ehdokkaan oma uskokin olla melkoisella koetuksella.
Nyt kun ennakkoäänestys on jo meneillään, on loppukiri kiivaimmillaan. Maaliin on vielä matkaa, mutta vauhtia pitäisi edelleen kiristää, vaikka lihaksia kuinka hapottaisi.
Kannatuskyselyt ovat vähän kuin tuli. Niissä on kiva lämmitellä, kun ne ovat suotuisia. Mutta ne voivat myös polttaa. Gallupit ovat sananlaskun mukaisesti hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä.
Kun paikka näyttää varmalta, se vois laiskistuttaa äänestäjät. Kun taas paikka näyttää mahdottomalta, voi äänestäjä säikähtää, ja jättää äänestämättä.
Autuaita ovat ne ehdokkaat, jotka eivät panikoi eivätkä järkyty, vaikka kannatus näyttäisi epävarmalta. Viisaita ovat ne äänestäjät, jotka pysyvät uskollisina ja tyyninä viimeisten vaaliviikkojen tyrskyissä.
Kristillisdemokraatit voivat uskoa ihmeeseen ja toivoa sitä. Kaikki toimintaenergia kannattaa käyttää itse vaalityöhön.
Siihen kuuluu väsymätön kansan tapaaminen, äänien poimiminen yksitellen. Kymmenessä päivässä ehtii vielä pitkälle.