Meppipaikka vaatii ihmeen
6.2.2014 klo 18:53 Pääkirjoitukset Kristiina Kunnas
Jotta Kristillisdemokraateilla olisi paikka Euroopan parlamentissa myös 25. toukokuuta vaalien tuloslaskennan jälkeen, tarvitaan ihme.
Puolue on saanut eduskuntavaaleissa riittävän paljon ääniä mepinpaikan turvaamiseen. Eurovaaleissa ei kuitenkaan tähän asti ole tullut yhtä paljon ääniä, vaan valitettavasti osa äänestäjistä on karannut muualle tai jäänyt kotiin vaalien aikaan.
Kesäkuun 2009 alussa juhlittiin Suomen Kristillisdemokraattien omaa euroedustajaa. Harvoin on nähty sellaista vaalijuhlaa!
Sari Essayah on suoriutunut euroedustajan tehtävästään samoin kuin aikanaan huippu-urheilijan kävelyurastaan, eli kymppitytön kurinalaisuudella: treenaten, ahkeroiden, opetellen, pätevöityen ja kypsyen upeasti työn mittoihin.
Essayah’n näyttävästä urasta puhuttaessa ei kannata unohtaa perheen tekemää merkittävää valintaa. Aviomies luopui omasta urastaan ja työpaikastaan ja lähti vaimon, kodin ja tyttärien huoltojoukoiksi Brysselin naapurilähiöön Kraainemiin. Essayah on saanut keskittyä ahkeran ja aktiivisen europarlamentaarikon työhönsä koko perheen tuki takanaan.
Vaalikevään kamppailuun Essayah saa rinnalleen joukon puolueen muita kykyjä.
Yhteinen tärkeä tavoite on säilyttää mepinpaikka ja turvata näin Suomen kristillisdemokraattien osallisuus Euroopan politiikantekoon ja lainsäädäntöön.
Miten saamme tuon ihmeen aikaiseksi?
Puoluesihteeri Asmo Maanselkä peräänkuuluttaa Essayah-ilmiötä avittamaan äänestysintoa.
Kun vaalikampanjan tai jonkun yksittäisen henkilön ympärille saadaan syntymään myönteinen pöhinä, sitä ei niin vain sammutetakaan. Innostusta ei voi piilottaa eikä syttynyt kiinnostus laimene. Vastaavasti innostusta ei myöskään pysty uskottavasti näyttelemään.
Kyynisyys on harmaan kiven läpi vievän voimallisen tahdon pahin vihollinen. Siltä varjelkoon meitä Luoja tämänkin vaalikevään aikana!
Jokaisen äänestäjän on puolestaan ymmärrettävä, että hänen äänensä on korvaamattoman arvokas. Nukkuvan äänestäjän pitäisi muistaa se, että antamatta jäänyt ääni vaikuttaa tasan kahdella tavalla: se sekä jättää äänettä jääneen ehdokkaan rannalle että lähettää jonkun toisen, äänestetyn, ehdokkaan sisään.
Sari Essayah’n ja muiden KD:n ehdokkaiden on saatava ympärilleen sellainen välttämättömyyden aura, ettei äänestäjä yksinkertaisesti voi elää ilman KD:lle annettua ääntä saati Euroopan parlamentissa työskentelevää suomalaista KD-meppiä.