Ahvenjärvi: Päätöksentekojärjestelmässä on halvauksen oireita
21.1.2015 klo 07:30 Politiikka Samuli Rissanen
Kansanedustaja Sauli Ahvenjärven mukaan päätöksentekojärjestelmä pitäisi rakentaa sellaiseksi, että vaikeitakin ratkaisuja kyettäisiin tekemään.
Kansanedustaja Sauli Ahvenjärven mielestä Suomessa tarvittaisiin uudenlaista poliittista johtamista, jota uudistuksia saataisiin paremmin vietyä läpi.
Ahvenjärvi arvioi YLE Satakunnan haastattelussa (20.1.), että tällä hetkellä päätöksenteossa on nähtävissä halvauksen oireita. Järjestelmä toimii, kun jaettavana on runsautta, mutta jumittaa, kun resurssit niukkenevat. Erityisesti kulunut hallituskausi on tuonut esiin poliittisen järjestelmän haavoittuvuuden. Konsensusta haetaan ja lopulta löydetään, mutta sen myötä moni uudistus on vesittynyt.
Meillä kukin puolue lupailee ennen vaaleja niitä näitä ja sitten lupauksia ryhdytään hallitusneuvotteluissa yhdistämään.
– Varhaiskasvatuslaki on hyvä esimerkki. Lakia puuhattiin kauan ja hartaasti, mutta lopputulos jäi laihaksi, Ahvenjärvi sanoo.
Tällä hallituskaudella jumissa ovat olleet myös isot rakenneuudistukset, kuten sote ja kuntauudistus.
– Ruotsalainen blokkipolitiikka tulee aina välillä mieleen, Ahvenjärvi väläyttää.
Hänen mukaansa ruotsalaisen käytännön etuna on se, että vaalien jälkeen on selvää, minkälaista politiikkaa ryhdytään noudattamaan. Tukena ovat jo etukäteen yhdessä sovitut sävelet.
– Meillä kukin puolue lupailee ennen vaaleja niitä näitä ja sitten lupauksia ryhdytään hallitusneuvotteluissa yhdistämään.
Ahvenjärven mukaan hallitusyhteistyö tökkii, kun äänestäjille annetuista lupauksista on äärimmäisen hankalaa tehdä kompromisseja.
– Se johtaa huonoina aikoina siihen, ettei mitään vaikeita ja isoja päätöksiä saada tehtyä, vaikka konsensus löytyisikin.