Polttouunien tuhka kytee

28.1.2015 klo 15:57 Pääkirjoitukset Kristiina Kunnas

Tällä viikolla on tehty, muutettu ja muistettu historiaa. Kreikka uhkaa laittaa Euroopan taloustilanteen entistä solmuisemmaksi, kun sen uhopuolue Syriza saavutti vaaleissa melkein kaiken sen, mitä toiset toivoivat ja toiset pelkäsivät.

Syriza on saanut kansan uskomaan, että Kreikan ongelmat ovat pitkälti muiden syytä, eivät kreikkalaisten itsensä.

Kreikassa kannetaan vieläkin kaunaa menneistä. Saksaa kammotaan ja sen liittokansleri Angela Merkel on monelle kreikkalaiselle inhokki. Saksa miehitti Kreikkaa toisen maailmansodan ajan. Nyt velkavankeus Eurooppaan ja nimenomaan Saksa-johtoiseen EU:hun koetaan uudeksi miehitykseksi. Syriza on saanut kansan uskomaan, että Kreikan ongelmat ovat pitkälti muiden syytä, eivät kreikkalaisten itsensä.

Toisen maailmansodan kaiut kuuluvat muuallakin. Puolassa vietetään keskitysleirien vapautuksen 70-vuotisjuhlaa.

Sotien jälkeen alkoi rauhanliikkeiden kultakausi. Moni uskoi, että maailmasta tulisi parempi paikka, että sodat olisivat ohi, että rauha ja rakkaus voittaisivat vihan ja välinpitämättömyyden.

Euroopan ja maailman tapahtumia seuraava näkee, ettei viha ole ohi. Juutalainen saa edelleen pelätä henkensä puolesta. Kristitty saa uudelleen pelätä henkensä puolesta. Toisinajattelija on edelleen vaaranvyöhykkeellä.

Polttouunien tuhka kytee.

Neuvostoliiton joukot vapauttivat tasan 70 vuotta sitten Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirit. Hengissä olevia vankeja oli 7 650. Natsihallinto ja leirien henkilökunta hävittivät todisteet tuhottujen ja kuolleiden määrästä. Arvioidaan, että leireillä oli menettänyt henkensä 1,1 – 1,5 miljoonaa ihmistä, enimmäkseen juutalaisia mutta myös romaneja ja toisinajattelijoita.

Yksi oli Auschwitzin juhlista poissa. Vladimir Putinia ei ollut kutsuttu mukaan muistelemaan seitsemänkymmenen vuoden takaista.

Leirien vapauttajaksi kelpasivat neuvostoliittolaiset sotilaat, vaikka heidän johtajansa oli diktaattori Josif Stalin. Hänen toimintatapansa olivat hyvin läheistä sukua Kolmannen valtakunnan Hitlerin hirmuteoille.

Historian kirjoittajat ovat osanneet kertoa meille myöhemmille sukupolville sen, että toisen maailmansodan tuhot olivat valtavat sekä Neuvostoliitossa että Euroopassa.

Tänään Auschwitzin muistojuhla tekee sitä historiaa, jota arvioidaan meidän jälkeemme. Epäluottamusta lännessä keräävä Venäjän päämies oli epätoivottu vieras.

Anteeksiantamisen voima on koko keinovalikoiman suurenmoisin työkalu. Se, joka antaa anteeksi, vapauttaa itsestään katkeruuden, kaunan ja pahansuovuuden kuluttavat taakat.

Ylös