Räsänen: Tiukemmat rajatarkastukset seulomaan vierastaistelijoita

29.1.2015 klo 13:43 Politiikka Samuli Rissanen

Sisäministeri Päivi Räsänen ehdottaa EU:n oikeus- ja sisäministerien epävirallisessa tapaamisessa rajatarkastusten tehostamista vierastaistelijoihin liittyvän ilmiön torjumiseksi.

Räsänen osallistuu parhaillaan EU:n oikeus- ja sisäasioiden epäviralliseen ministerineuvostoon Latviassa. Kokouksessa ministerit keskustelevat terrorismin torjunnan toimenpiteistä ja niiden tehostamisesta. Pohjana on Pariisissa tammikuun alussa tapahtuneiden terrori-iskujen seurauksena järjestetyn ministerikokouksen julistus.

Terrorismin ja vierastaistelijoiden vastaista toimintaa on tehostettava ulkorajoilla kaikin kustannustehokkain keinoin

 

Omassa puheenvuorossaan Räsänen ehdottaa tiukemia rajatarkastuksia riskiarvion perusteella. Riskiarviossa otettaisiin huomioon korkean riskin matkustusreitit ja henkilöryhmät.

– Turvallisuusympäristömme on muuttunut nopeasti. Meidän tulee kantaa vastuumme siitä, että terrorismin ja vierastaistelijoiden vastaista toimintaa tehostetaan ulkorajoilla kaikin kustannustehokkain keinoin, Räsänen sanoo.

Esimerkiksi vierastaistelijoiksi lähteneet ovat matkustaneet Syyriaan useimmiten Turkin kautta. Viime syksynä Räsänen ehdotti YLE:n Ykkösaamun haastattelussa, että Suojelupoliisille pitäisi saada yhdysmies Turkkiin. Lisäksi Räsänen nosti esiin jo tuolloin, että Suojelupoliisi tarvitsisi luvan tiedustelutoimintaan, erityisesti tietoverkoissa. Valtaosa vierastaistelijoiden rekrytoinneistakin tapahtuu verkossa.

Suomi tukeekin Räsäsen mukaan EU-kansalaisten tarkastusten tehostamista ulkorajoilla. Käytännössä tämä tarkoittaisi tarkempia ja tiukempia rajatarkastuksia riskiryhmille. Räsänen kertoi myös, että Suomessa poliisi voi juuri voimaan tulleen lain perusteella hyödyntää matkustajatietoja rikostorjunnassa. Tämä nähdään erityisesti terrorismin torjuntaa tehostavana.

– Kansallinen järjestelmä ei kuitenkaan riitä, vaan vastaava EU-tason järjestelmä on saatava voimaan mahdollisimman pian, Räsänen painotti.

Räsänen toi esille myös Europolin vahvan aseman viranomaisten tiedonvaihtokeskuksena. Suomi hyödyntää aktiivisesti Europolin rakenteisiin luotua keinovalikoimaa terrorismin torjuntaan liittyvissä asioissa.

– Jäsenvaltioiden on tehostettava rikostiedustelutiedon toimittamista Europoliin. Olemme Suomessa jo tehneet näin, Räsänen kertoo.

Ministereitä puhutti myös terroristisen materiaalin leviäminen internetissä ja sosiaalisessa mediassa ja miten tähän voitaisiin puuttua.

– EU:lla tulisi olla yksi yhteinen ääni, kun aiheesta keskustellaan EU:n ulkopuolisten maiden sekä internetin palveluntarjoajien kanssa. Myös Europolin roolin vahvistaminen tässä on kannatettavaa, Räsänen totesi.

Ylös