Päivi Räsäsen eduskuntavaalikampanjan startti Riihimäellä

30.1.2015 klo 10:02 Uutiset Kristiina Kunnas

Riihimäen Kristillisdemokraatit tempaisee eduskuntavaalikoneensa käyntiin lauantaina 31. tammikuuta HongKong-tavaratalon edustalla. Tarjolla on ministerin ja muiden ehdokkaiden tapaamista sekä hernerokkaa.

Lauantaisesta tapahtumasta alkaa näin myös sisäministeri ja kansanedustaja Päivi Räsäsen oma vaalikampanja.

– Kotikaupunki on juuri oikea paikka aloittaa eduskuntavaalikampanja, toteaa Kristillisdemokraattien puheenjohtaja. Räsänen on tänä keväänä ollut tasan 20 vuotta kansanedustajana.

– Tervetuloa hernekeitolle ja tapaamaan meitä, ensi kertaa ehdolla oleva kaupunginvaltuutettu Ismo Portin toivottaa.

Portin on myös Riihimäen kirkkovaltuuston tuore puheenjohtaja.

Kaupunkilaisia ja seudun väkeä kutsuttiin paikalle ilmoituksella, jossa luvattiin, että  Räsäsen Päiviä pääsee tapaamaan 11–12 ja Portinin Ismoa 11–14.

Mukana tapahtumassa on myös muita Hämeen KD-kansanedustajaehdokkaita.

Ylös