Partio saa yli 10 000 uutta nuorta vuodessa
1.2.2015 klo 08:15 Kotimaa
Partio tekee uuden aluevaltauksen. Pihtiputaan lukiossa starttaa syksyllä paikallisen lippukunnanjohtajan aloitteesta syntynyt Johtamisen erikoislinja.
Partiolla ei mene huonosti. Aikana, jolloin moni järjestö tuskailee jäsenkadon kanssa, Suomen Partiolaisiin liittyy vuosittain toistakymmentä tuhatta nuorta.
– Partiolippukuntia on lähes jokaisessa maamme kunnassa. Jäsenistömme määrä on kuutisenkymmentätuhatta, kertoo Timo Sinivuori.
Suomen Partiolaiset ry:n kasvatusjohtajana toimiva Sinivuori näkee globalisaation korostavan yhä enemmän myös oman partiotoimintamme kansainvälistä luonnetta.
– Jo lähtökohtaisesti tavoitteemme on tarjota jokaiselle jäsenistömme ikäryhmälle kokemus kansainvälisestä partioyhteistyöstä. Monikulttuurisuuteen liittyvät aktiviteetit ovat keskeinen osa toimintaa, Sinivuori toteaa.
Pihtiputaan lukion Johtamisen erikoislinjalle voi hakea kevään yhteishaussa.
– Sidosryhmiimme kuuluu evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon lisäksi muunmuassa lukioita, ammattikorkeakouluja, toisen asteen ammatillisia oppilaitoksia ja vapaan sivistystyön koulutuksenjärjestäjiä.
Pedagogisista kumppaneista mielenkiintoisimpia on Pihtiputaan lukio uutuushankkeensa myötä.
– Lukiossa aloittaa ensi syksynä lajissaan ensimmäinen, paikallisen lippukunnanjohtajan aloitteesta syntynyt Johtamisen erikoislinja.
– Opetuksen sisältö on suunniteltu lukioikäisten oman ikäkauden partio-ohjelman pohjalta, ja keskittyy ryhmänjohtamiseen, projektiosaamiseen sekä kansainväliseen toimintaan.
Pihtiputaan lukion Johtamisen erikoislinjan tavoitteena on Sinivuoren mukaan tarjota vaihtoehto riviopetukselle ja tehdä siitä paitsi oppija- ja oppimiskeskeisempää, myös tavanomaista innostavampaa.
Linjalle voi hakea kevään yhteishaussa.