Vähittäiskaupan myynti hitaaseen kasvuun 2016

3.2.2015 klo 07:30 Kotimaa

Vähittäiskaupan myynti pienenee yhä kuluvana vuonna, mutta kääntyy 2016 puolen prosentin kasvuun, arvioi Kaupan liitto.

Edellisvuonna kaupan alan työntekijämäärä väheni 8000 henkeä. Kun 2000-luvun alussa vähittäiskaupan keskimääräinen kasvu oli nelisen prosenttia, vuosien 2009-2016 keskimääräinen kasvu jää ennusteiden valossa nollaan, Kaupan liitto toteaa.

Vähittäiskaupan myynti laskee yhä kuluvana vuonna, mutta nousee 2016 hitaaseen kasvuun, Kaupan liitto arvioi.

– Työllisyyden kasvaessa hitaasti ensi vuonna myös kotitalouksien kulutuksella on kasvun edellytyksiä. Tänä vuonna jo yksinomaan epävarmuus omasta työllisyydestä saa ihmiset säästämään ja vähentämään kulutustaan, toteaa pääekonomisti Jaana Kurjenoja Kaupan liitosta.

Kurjenojan mukaan kaupan rakenteellinen muutos jatkuu lähivuodet. Tämä näkyy toimintojen tehostamisena ja uudelleen järjestelyinä muunmuassa digitalisaation avulla. Myös kansainvälistä kilpailukykyä parannetaan.

 

Ylös