Kansanedustajien arvioissa Räsänen nousi ministerien keskikastiin
4.3.2015 klo 18:17 Politiikka Kristiina Kunnas
Kollegat eduskunnassa asettivat Räsäsen keskivertoministeriksi. Yle teki kyselynsä kansanedustajilta helmi-maaliskuun vaihteessa.
Kansanedustajat arvioivat ministerit kouluarvosanoin Ylen kyselyssä. Kärkeen päätyivät Vapaavuori, Ihalainen ja Tuomioja. Kansalta tylyn arvosanan saanut Räsänen pääsi kollegoitten arvioissa keskikastiin.
Yle pyysi kansanedustajia antamaan kouluarvosanat tämän vaalikauden ministereille. Kysely tehtiin helmi-maaliskuun vaihteessa ja siihen vastasi 60 kansanedustajaa.
Päivi Räsänen sai kollegoiltaan paljon paremman arvion kuin kansalta.
Yle oli Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssään pyytänyt kansaa antamaan kouluarvosanan (4–10) kaikkien ministerien toimista. Kyselyyn oli haastateltu yli tuhatta suomalaista. Se tehtiin tammi-helmikuun vaihteessa.
Kansanedustajien ja kansan arviot ministereistä poikkesivat jonkin verran toisistaan. Muun muassa Päivi Räsänen sai kollegoiltaan paljon paremman arvion kuin kansalta, joka tylytti sisäministeriä antamalla hänelle koko hallituksen huonoimman arvosanan.
Kärkeen kansanedustajakollegoiden arvioissa pääsivät kokoomuslainen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sekä työministeri Lauri Ihalainen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja, molemmat SDP:stä.
Kuudelle huonoimmalle sijalle ministereistä kansanedustajien arvioissa päätyivät pääministeri Alexander Stubb (kok) ja viisi naisministeriä: Lenita Toivakka (kok), Laura Räty (kok), Sanni Grahn-Laasonen (kok), Pia Viitanen (sdp) ja pahnan pohjimmaisena Krista Kiuru (sdp).
Kansalta tylyn kouluarvosanan saanut sisäministeri Päivi Räsänen pääsi kollegoiden arvioissa keskikastiin. Hän sai arvosanan 6,7.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että keskikastissa on melko tasaista väkeä. Peräti kolmentoista ministerin arvosana osuu välille 7,2 (Carl Haglund ja Anna-Maja Henriksson) – 6,1 (jumbo eli Krista Kiuru).