UNICEF: Ebola talttumassa, muttei voitettu
17.3.2015 klo 19:30 Ulkomaat
Uusien ebola-tartuntojen määrä on pudonnut murto-osaan epidemian vaikeimmasta vaiheesta, mutta tammikuun lopulta ei merkittävää pudotusta ole tapahtunut, UNICEF toteaa.
Tautitapaukset keskittyvät kuitenkin entistä pienemmälle maantieteelliselle alueelle, mikä tekee avustustyön helpommaksi.
– Epidemia ei ole ohi ennen kuin uusien tautitapausten määrä on nolla ja jokainen tartunta on jäljitetty ja hoidettu, painottaa UNICEFin ebolakoordinaattori Barbara Bentein.
Bentein korostaa peruspalveluden tärkeyttä. Ebolaepidemia romahdutti lasten terveydenhuollon kriisin koskettamissa maissa, kun valtioiden resurssit valuivat epidemian hoitoon.
Noin joka viides ebolapotilas on lapsi. Tartunta on todettu tähän mennessä yli 24 000 ihmisellä, joista noin 5 000 on lapsia.
UNICEF on ebolatyön ohessa rokottanut tuhansia lapsia tappavia tauteja, kuten tuhkarokkoa vastaan, vahvistanut terveydenhuoltojärjestelmiä ja auttanut minimoimaan tartunnan riskiä kouluissa.
Järjestön tavoitteena on rakentaa pahiten ebolasta kärsiviin maihin Guineaan, Liberiaan ja Sierra Leoneen paremmat terveyspalvelut kuin ennen epidemiaa.
Raportissa kerrotaan paikallisten ihmisten suuresta roolista epidemian tukahduttamisessa.
Esimerkiksi Liberiassa 72 prosenttia ihmisistä tietää, että ebolaan sairastunut ihminen paranee todennäköisemmin, kun hänet viedään hoitoon. Aiemmin monet ebolaan sairastuneet jäivät kotiin, mikä vauhditti taudin leviämistä.
Epidemialla on ollut valtavat vaikutukset alueen lapsiin, joita on noin yhdeksän miljoonaa. Noin viisi tuhatta lasta on sairastunut, 16 000 on jäänyt taudin takia orvoksi ja pahimmillaan viisi miljoonaa on kärsinyt koulujen sulkemisesta.