Kotitalouksien velkaantumisaste on nyt yli 120 prosenttia vuosituloista
31.3.2015 klo 09:52 Kotimaa Samuli Rissanen
Suomalaiset kotitaloudet velkaantuvat yhä, mutta takavuosiin verrattuna maltillisemmalla tahdilla. Viime vuoden lopussa velkaantumisaste kohosi yli 120 prosenttiin.
Kotitalouksien velkaantumisaste kohosi 122,2 prosenttiin vuosituloista viime vuoden lopussa. Vuodessa velkaantumisaste on kasvanut 3,7 prosenttiyksikköä. Kotitalouksien velkaantumisaste lasketaan suhteuttamalla kotitalouksien lainavelat neljänneksen lopussa edeltävien neljän vuosineljänneksen yhteenlaskettuun käytettävissä olevaan tuloon.
Kotitalouksien lainavelat olivat vuoden lopussa 132,3 miljardia euroa. Myös kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvoivat, mutta suhteellisesti vähemmän. Vuoden 2014 päättyessä kotitalouksilla oli yhteensä 259,6 miljardia euroa rahoitusvaroja ja 141,3 miljardia euroa velkoja.Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rahoitustilinpitotilastosta.
Loppuvuoden aikana kotitalouksien nettomääräiset sijoitukset vähenivät noin 300 miljoonalla. Kotitaloudet vetivät varoja pois noteeratuista osakkeista ja velkapapereista. Sijoitusrahastojen suosio jatkui kuitenkin edelleen ja kotitalouksien nettomääräiset sijoitukset rahasto-osuuksiin olivat 0,3 miljardia. Talletuksissa jatkui siirtymä määräaikaistalletuksista käteistalletuksiin.
Suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste on hieman korkeampi kuin EU-ja euroalueella keskimäärin, mutta huomattavasti alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Kotitalouksien velkaantuminen kasvoi ripeästi 2000-luvun alkuvuosina, mutta on kasvutahti on maltillistunut finanssikriisin jälkeen. Kotitalouksien velkaantumisaste on kuitenkin Suomessa tuplaantunut 2000-luvun aikana.