Rikosten määrä laski myös viime vuonna
31.3.2015 klo 14:00 Kotimaa
Viranomaisten tietoon tulleiden rikosten määrä on jatkanut laskuaan. Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen tietoon tuli viime vuonna 417 900 rikosta, mikä on 6900 rikosta vähemmän kuin vuonna 2013.
Rikosten kokonaismäärä on ollut vähenevä jo vuodesta 2011 lähtien, kertoo Tilastokeskus.
Suurin lasku on tapahtunut väkivaltarikosten osalta, jotka vähenivät 7,3 prosenttia. Huumausainerikoksien määrä laski 3,9 prosenttia, ja rattijuopumusten 2,2 prosenttia.
Rattijuopumukset ovat vähentyneet jo kymmenen vuoden ajan. Vuoden 1990 ennätystasosta on tultu alas yli 30 prosenttia.
Henkirikoksia tuli tietoon 101, eli kuusi enemmän kuin edellisvuonna, 2013. Tämäkin määrä on silti pienempi kuin kymmenen vuoden keskiarvo, 110.
Rikoksiin syyllisiksi epäiltyjä oli yhteensä 263 300, joista ulkomaalaisia 33 000. Ulkomaalaisista suurimmat ryhmät olivat virolaiset ja venäläiset. Tilastossa sama henkilö voi esiintyä epäiltynä myös useamman kerran.