Aiempi kokemus demokratiasta lisää äänestysmotivaatiota

11.4.2015 klo 09:30 Kotimaa

Maahanmuuttajat ovat mahdollisuus poliittisille puolueille uuden äänestäjäkunnan muodossa, todetaan oikeusministeriön julkaisemassa tutkimuksessa.

Maahanmuuttotaustaisten henkilöiden äänestämistä tarkasteleva tuore tutkimus näkee selvän yhteyden paitsi kyseisen henkilön lähtömaan myös hänen ikänsä osalta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin maahanmuuttajataustaisten äänestysaktiivisuutta vuoden 2012 kunnallisvaaleissa poikkeuksellisen laajan rekisteriaineiston perusteella.

Jos henkilö on elämänsä aikana jo ehtinyt saada kokemusta äänestämisestä aiemmassa kotimaassaan, hän kykenee siirtämään sen myös uuteen elinympäristöönsä. Sen sijaan vain osittain demokraattisissa tai ei-demokraattisissa valtioissa syntyneillä ei juurikaan ole vastaavia kokemuksia.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kaikkien suomalaisten ja Suomessa etnisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten äänestysosallistumista selittävät osin samat tekijät. Niin iällä kuin koulutuksellakin on lievempi yhteys äänestämiseen maahanmuuttotaustaisten kuin syntyperäisten äänioikeutettujen keskuudessa.

Toisin kuin usein oletetaan, maahanmuuttajanaiset osoittautuivat tutkimuksen perusteella lähes yhtä aktiivisiksi, osin jopa selvästi aktiivisemmiksi äänestäjiksi kuin maahanmuuttajamiehet.

Tutkimus antaa myös viitteitä siitä, että maahanmuuttajien sosioekonomisen aseman parantaminen, koulutus ja työelämään liittyvät toimet edesauttavat yhteiskunnallista osallistumista. Myös työnantajien rekrytointi- ja palkkauskäytännöillä sekä syrjimättömyydellä voi olla vaikutuksensa äänestämiseen ja äänestämättä jättämiseeen.

 

 

Ylös