Alkoholi ja vapaa-aika ovat tapaturmille altis yhdistelmä

20.5.2015 klo 15:04 Kotimaa

Alkoholista johtuvien työ- ja liikennekuolemien laskiessa sen aiheuttamista tapaturmista kodeissa ja vapaa-ajalla on tullut lähes kansantautien kokoinen ongelma.

 Päihteiden osuus tapaturmista on huomattava. Esimerkiksi viikonloppuisin jopa puolet päivystykseen tulevista asiakkaista on juovuksissa. Kuolemaan johtavista tapaturmista vajaassa kolmasosassa on mukana alkoholi. Ikäryhmässä 45-64-vuotiaat alkoholi on jopa useamman kuin joka toisen tapaturmakuoleman taustalla. Nämäkin onnettomuudet ovat silti vain jäävuoren huippu, joka peittää alleen moninkertaisesti enemmän omahoitoisia ja vähemmän vakavia itsensä telomisia.

Alkoholikulutuksen korkea taso, humalahakuisuus sekä ikääntyneiden lisääntynyt juominen ovat merkittäviä syitä tapaturmien taustalla.

Nykytilanne on myös hoitopalveluiden näkökulmasta valitettava, toteaa kansanterveystieteen dosentti ja tutkija Ilona Nurmi-Lüthje:

–Henkilökunta väsyy ja turhautuu viikonloppurumbaan, jossa päihtyneet potilaat – ja usein myös toistuvasti samat – vievät resursseja muulta hoitotyöltä.

Alkoholiehtoisten tapaturmien vähentämiseksi onkin ehdotettu muun muassa puhaltamiseen perustuvaa interventiota. Keino herättää kuitenkin vastustusta, ja eduskunnan oikeusasiamies sekä Valvira ovat kantelun johdosta linjanneet, ettei tapaturmapotilaita tule heitä leimaavana toimenpiteenä puhalluttaa.

Kielto ihmetyttää Nurmi-Lüthjea, jonka mielestä kyse on samanlaisesta rutiinitoimenpiteestä kuin esimerkiksi verenpaineen mittaus.

–On olennaista varmistaa, että potilas tajuaa ja muistaa saamansa jatkohoito-ohjeet. Puhalluttaminen herättää miettimään alkoholinkäyttöä, ja tapaturmaan jouduttuaan ihminen on vastaanottavainen tiedolle ja itsetutkiskelulle.Se hetki kannattaisi hyödyntää.

Nurmi-Lüthjen mielestä Suomessa sekä päivystyksissä että julkisessa keskustelussa keskitytään liikaa niihin, joille alkoholi jo on muodostunut vakavaksi ongelmaksi. Hänen mukaansa painopisteen tulisikin olla kohderyhmissä, joihin vielä voidaan vaikuttaa. Näitä ovat nuoret sekä ikäihmiset, samoin kuin ne riskikäyttäjät, joilla alkoholin käyttö on lipsumassa ongelman puolelle.

 

Ylös