”Hallitusneuvottelujen linjaukset ovat olleet KD:n vaaliohjelman mukaisia”

22.5.2015 klo 07:00 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen muistuttaa, että hallitusneuvotteluja käyvän trion ulostulot ovat olleet KD:n vaaliohjelman mukaisia.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsellä on toistaiseksi ollut hyvin vähän kritisoitavaa  hallitusneuvotteluja käyvien kollegojen linjauksissa. Trion ulostulot ovat olleet KD:n vaaliohjelman mukaisia.

Suomi nousee ainoastaan työtä tekemällä ja yrittämällä

– Sen sijaan neuvotteluissa sovitut asiat eivät ole olleet kaikkien hallitusneuvotteluja käyvien puolueiden ohjelmien ja vaalilupausten mukaisia, Räsänen huomautti YLE:n A-studio-lähetyksessä tällä viikolla.

Säästöjen suuruusluokassakin päädyttiin KD:n edustamaan ”välimaastoon” eli noin 4 miljardiin euroon vuoteen 2019 mennessä.

Koko kymmenen miljardin sopeutus, joka pitää sisällään rakenteellisista uudistuksista saatavat säästöt, on jaksotettu huomattavasti pitemmälle aikavälille, aina vuoteen 2030 saakka.

Hallitustunnustelija Juha Sipilän mukaan sekä valtion- että kuntatalous pysyy alijäämäisenä vaalikauden loppuun, mutta 2020-luvulle tultaessa tasapainon pitäisi löytyä.

Räsänen toivoo, että säästötalkoissa vältettäisiin juustohöylällä leikkaamista. Mikäli rakenteellisia uudistuksia onnistutaan tekemään heti alusta lähtien, ei menoja tarvitse Räsäsen mukaan leikata yhtä paljon. Hän ottaa esimerkiksi sisäministeriön toteuttamat hallinnon uudistukset, jotka säästivät rahaa, mutta eivät varsinaisesti johtaneet esimerkiksi irtisanomisiin.

Räsänen muistutti myös, että kuluneella hallituskaudella päähallituspuolueilla, Kokoomuksella ja Sdp:llä, oli sopimus, että puolet säästöistä kerätään menoleikkauksilla ja puolet veronkorotuksilla. Räsäsen mukaan sopimus ei perustunut mihinkään talousoppiin vaan oli poliittinen kompromissi.

– Nyt tähän samaan ei pidä enää mennä, hän sanoo.

Lisäksi Räsänen toivoo, että hallitusneuvotteluja käyvät puolueet muistaisivat kuinka hanakasti lupasivat vaalikeskustelujen aikana tukea yrittäjyyttä.

– Suomi nousee ainoastaan työtä tekemällä ja yrittämällä, Räsänen muistuttaa.

 

Ylös