Maailma kylässä -festari keräsi 77 000 kävijää

24.5.2015 klo 21:35 Kotimaa KD Lehti

77 000 kävijää nautti värikkäästä tunnelmasta 20-vuotiaalla Maailma kylässä -festivaalilla.

Maailma kylässä muistutti tänä vuonna festivaalikansaa siitä, että maailmanparannus ei vaadi ihmetekoja. Hyvä ruoka, monipuolinen musiikkitarjonta ja mielenkiintoinen asiaohjelma takasivat leppoisan festivaalitunnelman.

Suomalaisartisteista kiinnostivat muun muassa poptaivaan nouseva tähti Janna sekä nykykansanmusiikin huippunimi Tsuumi Sound System. Festivaalilla sai myös ensi-iltansa UMO Jazz Orchestran ja Helsinki -Cotonou Ensablen yhteistyöprojekti UMO – Helsinki – Cotonou.

– Kiinnostusta festivaalin monipuolisiin asiaohjelmiin riitti koko viikonlopun ajan. Paneeleissa keskusteltiin niin suomalaisten kansanedustajien kuin palkittujen afrikkalaisten kansalaisaktiivien voimin maailman tilasta ja kehitysmahdollisuuksista. Sananvapaus oli esillä muun muassa Guantanamon päiväkirja -teoksen kirjoittaneen Larry Siemsin puheenvuorossa sekä tunnettujen suomalaisten journalistien paneelikeskustelussa, kertoo festivaalin viestintä- ja varainhankintapäällikkö Johanna Eurakoski.

Festivaalin aikana Rautatientorilla ja Kaisaniemen puistossa esittäytyi yhteensä liki 450 näytteilleasettajaa. Näiden joukossa näkyivät myös Kristillisdemokratit.

Useammassa asiaohjelmassa esiintynyt Goldman-ympäristöpalkinnon voittanut Phyllis Omido toi puheenvuoroissaan esille kansalaisyhteiskunnan muutoksen, joka näkyy myös jo Keniassa: muutosta ja tietoa haetaan entistä voimallisemmin.

Maailma kylässä -festivaali on jo vuosia houkutellut paikalle runsaasti lapsiperheitä. Muun muassa Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri vetivät nytkin puoleensa innostuneen naperoyleisön. Marjatta Pokelan luoma mukaansatempaava musiikkisatu Nukke-arkku – matka-arkun salaisuus innosti niin ikään.

– 20-vuotisjuhliaan viettävällä festivaalilla kävi viikonlopun aikana noin 77 000 ihmistä. Joitakin sadekuuroja lukuun ottamatta aurinkoinen sää piti festivaalivieraat hyvällä tuulella ja järjestelyt sujuivat tuttuun tapaan ongelmitta, kertoo Eurakoski.

Festivaalin aikana Rautatientorilla ja Kaisaniemen puistossa esittäytyi yhteensä liki 450 näytteilleasettajaa. Näiden joukossa näkyivät myös Kristillisdemokratit. Monipuolisesta ruokatarjonnasta vastasi kuusikymmentä myyjää, joita kannustettiin huomioimaan muun muassa raaka-ainevalinnoissaan ympäristö- ja kehityskysymykset. Paikalla oli myös ensimmäistä kertaa Helsingin katukuvasta tuttuja ruokarekkoja.

Maailma kylässä -festivaali kokoaa yhteen pääjärjestäjä Kepan yli 300 jäsenjärjestöä esittelemään toimintaansa. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 28.-29. toukokuuta ensi vuonna. Silloin pääteema on oikeudenmukaisuus ja maantieteellinen painotus Aasia.

 

 

Mikä festari?

Maailma kylässä -festivaali järjestettiin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla lauantaina 23.5. kello 11–20 ja sunnuntaina 24.5. kello 11–18. Kaikkiin tapahtumiin oli vapaa pääsy
Ylös