Stubb: Hallitus voisi työskennellä avokonttorissa vaikka kaikki neljä vuotta
25.5.2015 klo 10:45 Politiikka Samuli Rissanen
Timo Soinin ja Alexander Stubbin joukkueet samassa avokonttorissa neljä vuotta? Ainakin hallitusneuvotteluihin tänä aamuna saapuneelle Kokoomusjohtajalle järjestely sopisi mainiosti. (Kuva: Samuli Rissanen)
Kokoomuksen Alexander Stubb on innostunut hallitustunnustelija Juha Sipilän ajatuksesta, että hallitus viettää ensimmäisen kuukautensa samassa tilassa ja vasta sitten jakautuu ministeriöihin. – Vaikka koko neljä vuotta yhdessä avokonttorissa, aamulla Smolnaan saapunut Stubb nokittaa Sipilän ehdotusta.
Vanhat luutuneet rakenteet eivät sido ainakaan hallitustunnustelija Juha Sipilää, saati uuden ajan valtiomieheksi jo pääministerikaudellaan leivottua Alexander Stubbia.
Smolnassa onkin nyt käynnissä stilistien päivät eli luvassa on ankaraa tekstien viilausta
Ensin Sipilä kertoi kokoavansa hallituksen samaan tilaan avokonttoriin kesäkuuksi. Tarkoitus on tehdä suunnitelmat porukalla valmiiksi ja vasta sitten jakautua ministeriöihin, joiden määräkin supistunee merkittävästi.
– Lisää tällaisia ehdotuksia, Stubb puolestaan kommentoi saapuessaan valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan tänä aamuna.
Kokoomuksen puheenjohtajalle sopisi sekin, että yhteisessä avokonttorissa vietettäisiin koko hallituskausi. Stubbin mukaan ajatus istuu hyvin tiimityöskentelyn henkeen.
Ministeriöistä ja ministerien määrästä on tarkoitus sopia tänään. Hallitustunnustelija Juha Sipilä ei vielä tänä aamuna vahvistanut kaavailuja supistaa ministerisalkkujen määrää nykyisestä 17:sta 12:een.
Sen sijaan hallitusohjelma, kärkihankkeet ja päätökset alkavat olla jo loppusilausta vaille valmiita. Smolnassa onkin nyt käynnissä stilistien päivät eli luvassa on ankaraa tekstien viilausta useimmissa ryhmissä.
Hallitusohjelman on määrä valmistua keskiviikoksi ja puolueiden ministeriehdokkaat on tarkoitus nimittää torstaina. Näin ollen Sipilän prosessikaavion tavoite eli hallituksen nimeäminen perjantaina näyttää toteutuvan aikataulun mukaisesti.