Päivi Räsänen oppositioon: Kesäloma kiehtoo vuosien tauon jälkeen
26.5.2015 klo 08:42 Politiikka Kristiina Kunnas
– Puolueellemme on nyt iso mahdollisuus olla oppositiossa. Olemme hallitusvastuun aikana kasvattaneet taitojamme ja verkostojamme. Meillä on todellista valmiutta lähteä esittämään vaihtoehtoja. – Itselläni on tosi innostunut olo, sisäministerin pestistä luopuva Päivi Räsänen sanoo vailla haikeutta. (Kuva Samuli Rissanen)
– Tosi tyyni olo minulla on. Toisaalta olen hyvin innostunut uudesta tilanteesta, kertoo sisäministerin tehtävät tällä viikolla seuraajalleen luovuttava Päivi Räsänen.
– Nyt on tyyni olo. Mutta vaalien jälkeen – olihan se pettymys, Räsänen tunnustaa.
Kun Sipilä, Soini ja Stubb selvästi halusivat kolmen ison puolueen hallituksen oli Räsäsen ja Kristillisdemokraattien tyydyttävä oppositioon jäämiseen.
Tykkään tehdä töitä ja olen stressiriippuvainen ihminen.
– Täytyyhän pettymyksen olla vielä isompi vihreille, jotka saivat ison vaalivoiton, mutta joutuivat hallituksen ulkopuolelle, Räsänen pohtii.
Hän listaa hyötyjä, jotka saavutettiin hallitusvastuun aikana.
– Puolue tarvitsee uskottavuutta, että se osaa kantaa vastuuta ja hoitaa vaativia asioita. Sen vahvistuksen me saimme, Räsänen korostaa.
Oppositioaseman hän näkee mahdollisuutena.
– Se on itse asiassa iso mahdollisuus. Meillä on nyt entistä kokeneempaa porukkaa ja sitä kautta todellista valmiutta lähteä esittämään vaihtoehtoja hallituksen politiikalle.
Osaako työnsankari nyt rentouttaa tahtiaan?
– Onhan se niin, että tykkään tehdä töitä ja olen stressiriippuvainen ihminen, joten voisi ajatella, että kenties turhautuisin.
– Mutta nyt sen sijaan kesäloma tuntuu aivan kiehtovalta asialta, monen vuoden lomattoman jakson jälkeen. Vain muutamia päiviä silloin tällöin olen pitänyt vapaana.
– Nyt on ihania asioita edessä myös perheessä. Ensin ovat viidennen lapsen eli kuopustyttäremme Juulian lakkiaiset. Kesällä ovat tyttäremme häät.