Aktialta nollakasvuennuste tälle vuodelle

2.6.2015 klo 12:17 Kotimaa

Aktian ennuste Suomen bruttokansantuotteesta tälle vuodelle on pyöreä nolla. Ensi vuodeksi pankki ennakoi bkt:mme nousevan yhdellä prosenttiyksiköllä.

Vaatimattomalle vuoden 2016 nousulle Aktia näkee syinä viennin kasvuedellytysten parantumisen sekä kotimaisen kysynnän vakautumisen.

Taloudellisen kasvun tärkeimpinä tekijöinä pankki listaa euron kurssin heikentymisen, öljyn hinnan laskun ja euroalueen rahoitusolojen lisäkevennyksen. Vientimme elpymistä varjostaa kuitenkin Venäjän talouden syvä taantuma.

Aktian mukaan työllisyys heikkenee tänä vuonna ja työttömyysaste nousee 9,4 prosenttiin.

Ennusteen mukaan hidas talouskasvu ei luo riittävästi uusia työpaikkoja, ja työttömyys säilyy korkeana vielä pitkään.

Muun euroalueen Aktia ennustaa yltävän kuluvana vuonna 1,5 prosentin kasvuun.

–Euriborkorot tulevat pysymään lähellä nykytasoa koko kuluvan sekä ensi vuoden ajan, sanoo Aktian pääekonomisti Anssi Rantala.

Ylös