Suomen UNICEF kerännyt jo miljoonan Nepalin lapsille
11.6.2015 klo 06:56 Ulkomaat Kristiina Kunnas
Suomalaiset ovat lahjoittaneet Suomen UNICEFin kautta jo miljoona euroa Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseen.
UNICEF tehostaa avustustoimiaan monsuunikauden lähestyessä. Yli 600 000 ihmistä on vaarassa jäädä taivasalle maanvyörymien ja tulvien vuoksi.
Nepalia voi edelleen auttaa.
Suomen UNICEFin keräämät varat käytetään katastrofialueen vesihuoltoon sekä lasten terveyden, ravitsemuksen, suojelun ja koulutuksen turvaamiseen.
Nepalin historian tuhoisin järistys tappoi tämän hetkisten tietojen mukaan 8 699 ihmistä ja aiheutti 22 217 ihmisen loukkaantumisen. Katastrofin vuoksi 1,1 miljoonaa lasta tarvitsee välitöntä apua.
Tähän mennessä kerätyillä varoilla UNICEF on muun muassa taannut yli 300 000 ihmiselle puhtaan veden, auttanut yli 160 000 hengenvaarallisesta ripulista kärsinyttä lasta, toimittanut 35 äitiys- ja neuvolatelttaklinikkaa pahiten kärsineille alueille ja aloittanut tuhkarokkorokotuskampanjan, jonka tavoitteena on rokottaa puoli miljoonaa lasta.
UNICEF tarvitsee Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseen tämän vuoden aikana 106,3 miljoona euroa (120 milj. dollaria). Summasta on koossa vasta 40 prosenttia.
Näin voit lahjoittaa Nepalin hätäapuun: