Vasta-alkaja Sari Tanus lähti rohkeasti KD:n puheenjohtajakisaan

2.7.2015 klo 06:30 Politiikka Kristiina Kunnas

Sari Tanuksen johtama KD välittäisi lähimmäisistä aidosti ja pitäisi köyhien, työttömien ja yksinhuoltajien puolta. Arvoja ei annettaisi muiden puolueiden varastettaviksi.

– Puheenjohtajaehdokkaaksi lähteminen avaa minulle mahdollisuuden nostaa keskusteluun entistä laajempia linjauksia, jollaisia haluan Kristillisdemokraateissa näkyvän, kertoo juuri ehdokkuutensa vahvistanut Sari Tanus.

Sari Tanus kertoo ehdokkuudestaan ensimmäisenä KD-verkkolehdessä ja torstaina 2. heinäkuuta ilmestyvässä KD-lehdessä.

Jos lähimmäisyytemme ja välittämisemme todella näkyy, meillä on kaikki edellytykset saada kannatusluvut nousemaan.

Paljon on tapahtunut pienessä ajassa. Vielä vuosi sitten tamperelaisgynekologi kulki pitkin Suomea houkutellen väkeä Omantunnonvapaus-kansalaisaloitteen taakse.

Nihkeästi alkanut nimienkeruu vauhdittui. Syksyllä jätetään aloite, joka vaatii terveydenhuollon ammattilaisille oikeutta kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskeytyksiin.

– Vakaumus ei saa olla este opiskelupaikalle, Tanus toteaa.

Tänä vuonna hän teki elämänsä ensimmäisen eduskuntavaalikampanjan. Yllätys oli melkoinen, kun hän nousi huhtivaaleissa eduskuntaan.

– Puheenjohtajakisaan kun lähtee, niin on mahdollista pitää esillä juuri niitä asioita, joiden suuntaan haluaisin Kristillisdemokraatteja viedä.

Tanus nosti aiheita esiin jo vaalikampanjassaan.

– Haluan Kristillisdemokraattien olevan sydämen asialla.

– Se tarkoittaa aitoa lähimmäisistä välittämistä, heikoimmista huolehtimista. Suomen vähäosaisiin kuuluu paljon yksinhuoltajia, työttömiä, vammaisia ja köyhiä, Tanus luettelee.

Vahvojen kristillisten arvojen pitää Tanuksen mukaan olla näkyvillä. Elävä kristillisyys ja kestävät kristilliset arvot ovat puolueen laaja kivijalka.

– Mutta niiden pitää läpileikata kaikki työnteko ja päätöksenteko, toimiminen lähimmäistemme, puolueorganisaation ja kannattajakuntamme kanssa.

– Näiden pitäisi näkyä siinä, miten kohtaamme äänestäjiämme ja kansalaisia.

– Puolueen pitää uudistua.

– Jos lähimmäisyytemme ja välittämisemme todella näkyy, meillä on kaikki edellytykset saada kannatusluvut nousemaan, ja reilusti.

Tanus on puhunut eduskunnan kymmenyksistä.

– Olen huomannut, että minulle hymyillään. Mutta on täysin realistinen tavoite saada 20 kansanedustajaa. Ensi vaaleissa 10 ja seuraavissa sitten 20.

Tanus ei säiky sitä, että vastassa elokuun puoluekokouksessa on toinen vahva Sari.

– Sari Essayah on voimakas poliittinen hahmo, ekonomi, taloudessa vahva ja meppinä kokemusta hankkinut. Hän on ilman muuta ammattilainen.

– Mutta  vasta-alkajatkin voivat pärjätä. Sen todistavat Sipilän ja Bernerin esimerkit. Olen mukana sydämen asialla ja aidosti lähimmäisistä välittävänä.

– Essayah on talousekspertti, minä sosiaali- ja terveyspuolen ammattilainen. Naisten lääkärinä näen koko elämänkirjon.

– Lisäksi oman taustani kautta olen vahvasti sitoutunut tähän sosiaaliseen puoleen, vähempiosaisten auttamiseen.

Tanus ei halua Kristillisdemokraateista yleispuoluetta vaan koko kansan puolueen.

– KD ei ole tähän asti kunnostautunut köyhien auttajana, vaan näyttäytyy kovin oikeistolaisena.

– Näen meidät puoluekentässä keskellä, ja haluan meille pitkät käsivarret molempiin suuntiin.

– Enää emme voi antaa varastaa keskeisiä arvojamme. Nyt vasemmisto on ominut heikoista huolehtimisen, sdp työläiset, vihreät uusiutuvat energiavarat ja ympäristöpolitiikan. Kokoomus esittää yrittäjäpuoluetta.

– Kuitenkin nämä kaikki ovat kristillisdemokraattien ominta aluetta. Ne kuuluvat meille, Tanus muistuttaa.

– Työtä on riitettävä niin, että koko Suomi pysyy asuttuna.

Perhepuolue-KD:n Tanus haluaa huolehtivan ikäihmisen oikeuksista.

– Perheeseen kuuluvat isovanhemmat ja isoisovanhemmat. Ikäihmiset ovat edelleen iso voimavara. Heidät on saatava enemmän esiin!

Jos Tanus valitaan puheenjohtajaksi, hän haluaa vuoropuheluun kentän kanssa.

– Puheenjohtajisto ei saa olla erillisorganisaatio, vaan sen on mentävä  ihan ruohonjuuritasolle saakka, paikallisjäsenten elämään.

 

 

Ylös