Essayah: Hallituksen Kreikka- linja on aivan liian löysä
16.7.2015 klo 14:08 Politiikka Asmo Maanselkä
Suuri valiokunta käsitteli hallituksen kantaa ns. Kreikka III:n ohjelmaneuvottelujen aloittamiseksi, joka tarkoittaa julkisuudessa olleiden arvioiden mukaan yli 80 mrd:n uutta tukipakettia seuraavan kolmen vuoden ajalle. Essayah esitti kokouksessa lausumaa, jolla Suomen hallitus velvoitetaan vastustamaan rahoitusohjelman neuvotteluiden aloittamista, estämään entisten lainojen leikkaukset ja esittämään vaihtoehdon IMF:n lainaohjelman jatkamiseksi.
Kansanedustaja Sari Essayah ihmettelee, miksi EU uskoo Kreikkaan tilanteessa, jossa Kreikan hallitus ei itse usko lainapakettiin.
– Pääministeri Tsipras on viimeksi eilen ilmoittanut, ettei hän usko tuen ehtona olevaan talousuudistusohjelmaan, ja se saatiinkin läpi parlamentissa opposition turvin, eli maan ns. poliittinen riski on vielä kasvanut aiemmasta. Jos Kreikkaa tässä tilanteessa edelleen lainoitetaan ja taustalla ovat vahvat spekulaatiot myös lainojen uudelleen järjestelystä sekä velkaleikkauksista, se ruokkii moraalikatoa koko euro- ja EU-alueella.
Tällaisessa tilanteessa myös Suomen riskit kasvavat, mikä voi johtaa myös Suomen vastuiden kasvamiseen, mikäli EVM:n nykyinen kapasiteetti ei riitä kasvaneen lainanannon ja/tai tappioiden takia.
– Lisäksi on huomattava, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on esittänyt vahvoja epäilyjä ohjelman uskottavuudesta ja esittänyt joko Kreikan velkojen leikkauksia ja velkaohjelmien venyttämistä entisestään.
– Tällaisessa tilanteessa myös Suomen riskit kasvavat, mikä voi johtaa myös Suomen vastuiden kasvamiseen, mikäli EVM:n nykyinen kapasiteetti ei riitä kasvaneen lainanannon ja/tai tappioiden takia. Kristillisdemokraatit olisivat olleet valmiit saattamaan alkuperäisen ERVV – lainaohjelman viimeisen erän sovitun mukaisesti päätökseen, mutta tällaista teatteria emme voi tukea, Essayah toteaa.
– IMF:n spekulaatiot ovat nostaneet velkaleikkaukset myös keskusteluun, ja Suomen hallituksen linja ”suhtautua varauksellisesti” nykyisten lainaohjelmien uudelleenjärjestelyihin on aivan liian löysä. Suomen tulee vastustaa Kreikan ensimmäisen ja toisen lainaohjelman velkojen nimellisarvon leikkaamista, koska muutoin Suomi vaarantaa omat vakuusjärjestelyt, Essayah toteaa.