Ylen haastattelu: Essayah ei suostu vertaamaan itseään Räsäseen
25.8.2015 klo 11:15 Politiikka Kristiina Kunnas
Sari Essayah KD-eduskuntaryhmän kokouksessa Hyvinkään kaupungintalolla tiistaina, taustalla puheenjohtaja Päivi Räsänen median haastattelussa. Kristillisdemokraattien puheenjohtajakisan ennakkosuosikki Essayah ei suostu vertailemaan. Yle Savon haastattelema kansanedustaja muistuttaa, että jokainen puheenjohtaja johtaa omalla persoonallisella tavallaan. Essayah korostaa taloutta ja työllisyyttä. (Kuva Kristiina Kunnas)
Yle Savon haastattelema Kristillisdemokraattien puheenjohtajakisan suosikki Sari Essayah kieltäytyy vertaamasta itseään väistyvään puheenjohtajaan Päivi Räsäseen.
– Jokainen johtaa oman persoonansa, korostustensa ja taustansa kautta. Minulla korostuvat talous ja työllisyyskysymykset, kansanedustaja Sari Essayah sanoo Yle Savon haastattelussa.
Essayah ottaa Ylen haastattelussa esimerkiksi 300 euron suojaosuuden, jonka työtön saa ansaita kuukaudessa ilman, että työttömyysetuus pienenee. Essayah’n mielestä suojaosuuden tasoitusjakso pitäisi muuttaa vuoden mittaiseksi opintotuen tapaan. Tällöin yhtenä kuukautena tehdystä ylityksestä ei vielä rokotettaisi. Essayah tosin myöntää, että puolue on ajanut samaa asiaa aikaisemminkin, mutta tuloksetta.
Jokainen johtaa oman persoonansa, korostustensa ja taustansa kautta. Minulla korostuvat työllisyyskysymykset ja talous.
Essayah kertoo Yle Savon haastattelussa myös sen, että hän haluaisi puheenjohtajana nostaa esiin yrittäjyyden ja erityisesti pk-yrittäjyyden.
Essayah ei halua mielellään vertailla omaa ja Päivi Räsäsen arvomaailmaa. Hän toteaa Yle Savolle, että vaikka puheenjohtajan persoonalla on väliä, arvot ja ohjelmat ovat puolueella yhteiset.
– En osaa lähteä miettimään, kuinka lähellä toisen ihmisen arvomaailmaa olen, mutta olen lähellä kristillisdemokratian arvomaailmaa. Kun olin Euroopan parlamentissa viisi vuotta, huomasin, että näkemykset eivät suuresti poikkea. Perheen keskeisyys hyvinvoinnin tuottajana siellä tulee esiin, Essayah sanoo Yle Savon haastattelussa.
Yle Savon haastattelija Veli-Pekka Hämäläinen tarttuu Sari Essayah’n hengelliseen taustaan ja kysyy, mitä tämä tausta merkitsee puolueelle. Essayah kuuluu helluntaiseurakuntaan. Väistyvä puheenjohtaja Päivi Räsänen taas kuuluu evankelisluterilaisen kirkon sisällä vaikuttavaan kansanlähetysliikkeeseen.
– Olen myös yleisurheilija. Tarkoittaako se, että tuon puolueeseen mukanani yleisurheilijoita? kävelyn maailmanmestaruuden urheilu-urallaan voittanut Essayah heittää vastauksena Yle Savon kysymykseen.