KD kritisoi hallitusta: Perheenäidit tekevät sunnuntaityöt entistä pienemmällä palkalla
8.9.2015 klo 17:10 Politiikka KD Lehti
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman sekä KD:n puheenjohtaja Sari Essayah ovat samaa mieltä hallituksen kanssa siitä, että kilpailukykyä on parannettava. – Mutta miksi perheenäidit joutuvat sunnuntaitöihin entistä pienemmällä palkalla? he kritisoivat hallituksen ehdottamia säästöjä.
Kristillisdemokraattien mielestä riittävät toimenpiteet Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi ovat ehdottoman välttämättömiä, mutta osa toimenpiteistä kohdistuu epätasa-arvoisesti matalapalkkaisille aloille.
– On hyvä, että yhteiskuntasopimuksen kariutumisesta huolimatta hallitus etenee määrätietoisesti toimissaan kilpailukyvyn parantamiseksi ja työllisyysasteen nostamiseksi, toteaa Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman.
Hallitus pakottaa perheenäitejä sunnuntaitöihin entistä pienemmällä palkalla. Tämä ei voi olla oikein.
– Jotta työllistyminen helpottuu, on palkkojen sivukuluja pienennettävä. Nyt hallitus on toteuttamassa tätä sotu-maksun alentamisen kautta. Pidämme ratkaisua hyvänä ja haluamme kiirehtiä muutoksen voimaantuloa jo ensi vuoden alkuun.
– Loppiaisen ja helatorstain palkattomuus merkitsee kahta lisätyöpäivää. Hallitus on tehnyt arvovalinnan suunnatessaan palkattomuuden kirkollisille juhlapäiville eikä esimerkiksi vappuun, KD kritisoi.
– Pääasiassa julkisen sektorin työtehtäviin kohdistuva pitkien vuosilomien enimmäiskeston lyhentäminen on kannatettavaa, Peter Östman toteaa.
Sunnuntaikorvauksen pienentäminen saa KD:n puheenjohtajalta Sari Essayah’lta tyrmäyksen.
– Sunnuntaikorvauksen pienentäminen kohdistuu pääosin naisvaltaisille, matalapalkkaisille aloille. Samanaikaisesti hallitus esittää liikeaikalain kumoamista, mikä merkitsee pääosin naisten tekemän kaupan alan sunnuntaityön lisääntymistä. Näin hallitus pakottaa perheenäitejä sunnuntaitöihin entistä pienemmällä palkalla. Tämä ei voi olla oikein, KD:n puheenjohtaja Sari Essayah toteaa.
Kristillisdemokraattien mielestä on tärkeää, että perhevapaiden kustannuksia tasataan.
– Hallituksen ehdottama kertakorvaus on askel oikeaan suuntaan. Kustannusten tasaus perhevapaista työnantajalle on se, mitä myös Kristillisdemokraatit on ajanut, Essayah sanoo.