Hämeen Kristillisdemokraatit: Puolueen pitää auttaa erityisesti heikommassa asemassa olevia

13.9.2015 klo 20:03 Politiikka Mikko Rekimies

Hämeen piirihallituksen kokouksessa vedottiin, että Kristillidemokraattien pitää auttaa erityisesti heikommassa asemassa olevia ja hakea sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

KD:n Hämeen piiri ja piirihallitus kokoontui Kalkkisten lomameijerille keskustelemaan Sipilän hallituksen kuluneella viikolla ehdottamista toimenpiteistä.

Tukivatko Keskusta ja Perussuomalaiset viime vaalikaudella silloisen hallituksen suunnitelmia isoista rakenteellisista uudistuksista?

Yhteinen näkemys on, että leikkauksia on tehtävä maamme kilpailukyvyn parantamiseksi, mutta keinot ja toimenpiteet eivät kaikilta osin näytä olevan oikeanlaisia. Myöskään AY-liike ei näytä ymmärtävän, miten vakava Suomen tilanne on tällä hetkellä.

– Paperi- ja selluteollisuuden suunnittelemat lakot ovat järjettömiä eivätkä auta mitenkään, kokous totesi.

Piirihallitus keskusteli myös, onko puolueessamme sisäistetty asemamme oppositiopuolueena oikein eli puolueen tehtävä on rakentavasti tuoda vaihtoehtoja hallituksen esittämiin toimiin.

– Tukivatko Keskusta ja Perussuomalaiset viime vaalikaudella silloisen hallituksen suunnitelmia isoista rakenteellisista uudistuksista, kysyi Mikael Viitala Hausjärveltä ja jatkoi, että ei Sipilän vetämä hallitus ole ollut yhtään sen valmiimpi tekemään ratkaisuja kuin edellinenkään hallitus.

Hallituksen kaavailemat leikkaukset ovat nyt iskemässä eniten naisvaltaisiin- ja pienipalkkaisiin aloihin sekä työtehtäviin, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnalle. Sunnuntailisien leikkaus kohdistuu eniten hoitajiin, palo- ja pelastustoimeen sekä poliisiin, joiden työn arvostamista pitäisi ennen kaikkea lisätä.

– Ennemmin voitaisiin aloittaa neuvotteluja lomarahojen eli ns. lomalta paluurahojen poistamisista, koska silloin leikkaukset kohdistuisivat kaikkiin työntekijäryhmiin ja eniten parhaiten ansaitseviin, ehdotti piirin puheenjohtaja Mirja Pöhö.

– Meidän on puolueemme arvojen mukaisesti ensisijaisesti autettava heikoimmassa asemassa olevia ja haettava sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Seuraaviin vaaleihin voisimme mennä teemalla Emme lupaa mitään, esitti Marjo Loponen Lahdesta ja korosti, että omien ratkaisujemme yhteiskunnan ongelmiin ja kilpailukyvyn parantamiseen pitää olla parhaita.

Piirihallitus keskustelikin, miten tämän hetkinen poliittinen tilanne hyödynnetään, jotta äänestäjien pettymys nykyisen hallituksen toimenpiteisiin saadaan hyödynnettyä Kristillisdemokraattien hyväksi.

 

 

 

Ylös