Päätoimittaja Mikael Pentikäinen käsitteli ”kristillisen puolueen” tarvetta kolumnissaan (Maaseudun Tulevaisuus 4.9.). Hän totesi, että ”toive puolueen hävittämisestä taitaa olla turha” ja että ”puolueelle voi avautua uusia mahdollisuuksia oppositiossa” uuden puoluejohtaja 
Essayahin johdolla.

Mielestäni Pentikäisen pohdinta osoitti hänen käsityksensä suomalaisista kristillisdemokraateista olevan peräisin muutaman vuosikymmenen takaa.

Ajatus siitä, että KD:n olemassaolo vie kristillisdemokraattisesti ajattelevia muista puolueista, on outo. Eikö silloin RKP:kin olisi turha, kun sen olemassaolo vähentää ruotsinkielisiä muista puolueista, tai vihreät vähentäisi ekologisesti ajattelevia muista puolueista.

Olisi reilua ja oikein puhua kristillisdemokraattisesta puolueesta eikä ”kristillisestä puolueesta”. Jos kirkko on joskus ollut kriittinen ”kristillisen puolueen” suhteen, ei sillä ole ollut kielteistä kantaa kristillisdemokratiaan.

Keskustaoikeistolainen eurooppalainen kattopuolue EPP syntyi kristillisdemokraattien ympärille. Periaateohjelmansa mukaan EPP:n arvojen lähtökohta on kristillinen ihmiskäsitys ja demokraattisilla ihanteilla on vahva yhteys kristillisten arvojen kanssa.

Pentikäinen toteaa, että keskusta, kokoomus ja RKP ovat enemmän tai vähemmän arvoliberaaleja. Keskusta ja RKP kuuluvat Euroopan parlamentissa liberaaliryhmään.

Eikö juuri silloin ole tarve puolueelle, joka selkeästi edustaa perinteisiä kristillisiä arvoja, joita arviolta puolet kansasta kannattaa?

Esimerkiksi kokoomus ajaessaan sunnuntaiaukioloa toimii vastoin EPP:n periaate­ohjelmaa, jonka mukaan ”ihmisten sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että yhteiskunnassa on yksi yhteinen vapaapäivä viikossa”. ”Vuosisatoja Euroopassa sunnuntai on ollut se päivä. Sunnuntain puolustaminen yhteisenä eurooppalaisena pyhäpäivänä on tärkeää myös maanosamme kulttuuristen juurien säilyttämiseksi.”

KD:n linja on sosiaalisempi kuin kokoomuksella, perussuomalaisilla ja keskustalla, jotka ajavat leikkauksia tulon­siirtoihin pieneläkeläisille ja lapsiperheille. KD:n linja eroaa varsinkin perus­suomalaisista, jotka aktiivisesti ajavat kehitysyhteistyön alasajoa.

KD:lla ei myöskään ole tapana hankkia vaalivoittoa haukkumalla populistisesti oppositiossa ja kannattamalla haukkumiaan päätöksiä hallituksessa.

Mainittakoon, että vaikka Pentikäisen sanoin ”kirkossa ei haluta sotkea uskoa ja politiikkaa” ja ”kirkon jäsenillä ei voi olla yhteistä näkemystä politiikasta”, niin esimerkiksi kehitysyhteistyövarojen leikkauksia evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispakin vastustaa kuten oman kirkkoni arkkipiispa Leo.

Monesta eri puolueesta löytyy edustajia, joka myöntävät, että heidän ajattelunsa taustalla vaikuttavat keskeisesti heidän kristilliset arvonsa. Mutta ajatus siitä, että KD:n olemassaolo vie kristillisdemokraattisesti ajattelevia muista puolueista, on outo.

Eikö silloin RKP:kin olisi turha, kun sen olemassaolo vähentää ruotsinkielisiä muista puolueista, tai vihreät vähentäisi ekologisesti ajattelevia muista puolueista.

Kristillisdemokraattinen ideologia on näiden puolueiden vastaavaan verrattuna kuitenkin yksi johtavista kokonaisvaltaisista poliittisista aatteista maailmassa.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri, toimittaja Esa Erävalo osallistui tällä tekstillä Maaseudun Tulevaisuuden Lukijalta-palstalle 14. syyskuuta.

Erävalo aloittaa KD-lehden päätoimittajana 2016.

Mikael Pentikäisen teksti Maaseudun Tulevaisuudessa (4.9.):

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/kolumnit/onko-kristillinen-puolue-turha-1.126750