”Sipilä nosti odotukset korkealle”

17.9.2015 klo 13:47 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistuttaa, että pääministerin poikkeuksellinen tv-esiintyminen nosti odotukset korkealle, mutta nyt ne eivät aivan täyttyneet. Painoarvoltaan merkittävä puhe päätyi samalla käytettyjen keinojen listalle.

Eiliseen päivään sisältyi runsaasti politiikan raskaan sarjan tapahtumia. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kutsuttiin iltapäivällä muiden puoluejohtajien ohella presidentti Sauli Niinistö vieraaksi Mäntyniemeen. Illalla oli pääministeri Juha Sipilän poikkeuksellisen televisio- ja radiopuheen vuoro.

Essayah myöntää, että Sipilä osui oikeaan kertoessaan, että oppositiostakin löytyy kannatusta osalle hallituksen uudistuksia. – Kyllä siinä viitattiin Kristillisdemokraatteihin ja Rkp:n edustajiin.

Parhaaseen katseluaikaan yli 1,5 miljoonaa suomalaista oli kokoontunut television ääreen seuraamaan harvinaista tapahtumaa. Essayah kertoo, että odotukset puheen sisällöstä olivat korkeat.

– Puhe oli hyvä, mutta ehkä siihen oli latautunut liikaa odotuksia. Itsekin ajattelin, että jospa verhojen takana on tapahtunut jotakin sopimista ja pääministeri kertoo nyt niistä, Essayah kuvaa.

Hän odotti, että kulissien takana olisikin voitu päästä yhteiseen sopimukseen ja joitakin hallituksen vaikeiksi koettuja lakipaketin osia vedettäisiin pois.

Essayah’n mielestä hallituksen kaavailema lakipaketti olisi ollut helpommin nieltävissä, jos säästötalkoot koskisivat kaikkia työntekijöitä. Nyt hallituksen toimet, kuten sunnuntailisistä nipistäminen, koskevat vain tiettyjä ammattiryhmiä, jotka eivät voi itse valita milloin työskentelevät.

Hyvää pääministerin puheessa olikin yhtenäisyyteen ja yhteistyöhön vetoaminen.

– Hän vielä vetosi, että työmarkkinajärjestöt toisivat vaihtoehtoisia esityksiä.

Essayah muistuttaa, että esimerkiksi lomarahoista luopuminen tai työajan pidentäminen 20 minuutilla ovat olleet Sipilän keinovalikoimassa keväästä lähtien.

Puheen valossa näyttää siltä, että eduskunta saa käsiteltäväkseen ensi viikon keskiviikkona varsin haasteellisen lakipaketin. Essayah kuitenkin myöntää, että Sipilä osui oikeaan kertoessaan, että oppositiostakin löytyy kannatusta osalle hallituksen uudistuksia.

– Kyllä siinä viitattiin Kristillisdemokraatteihin ja Rkp:n edustajiin, Essayah sanoo.

Essayah odotti Sipilältä myös selkeämpiä linjauksia siitä, miten Suomi aikoo hoitaa maahanmuuttoon liittyvän ajankohtaisen tilanteen.

– Nythän on paljon keskusteltu vain siitä, mitä EU tekee.

Essayah’n mielestä pääministeri olisi voinut viestiä, mitä toimenpiteitä Suomi aikoo omilla rajoillaan tehdä, kuinka vastaanotto ja rekisteröinti hoidetaan nykyisessä tilanteessa ja millaisilla resursseilla.

Ylös