Sari Tanus: Omantunnonvapaus-kansalaisaloite toi minulle runsaasti vastustajia
19.9.2015 klo 07:28 Politiikka Kristiina Kunnas
Tamperelainen gynekologi Sari Tanus on uudella uralla, sillä huhtikussa hänet äänestettiin eduskuntaan ja elokuussa puoluekokous valitsi hänet Kristillisdemokraattien kolmanneksi varapuheenjohtajaksi. – OmantunnonVapaus-kansalaisaloitteeni on saanut paljon vastustusta. Se yllätti minut, Tanus kertoo.
Huhtikuussa kansanedustajaksi, elokuussa varapuheenjohtajaksi, syyskuussa kansalaisaloite eduskunnan puhemiehelle. Sari Tanuksen vuoteen on liittynyt paljon ja isoja asioita, yllätyksiäkin.
– Valintani varapuheenjohtajaksi oli mielettömän hieno asia, kiitokset kaikille, jotka ovat minua siihen kannustaneet ja olleet tukemassa, Sari Tanus kiittää.
– Meillä on valtava määrä tieto-taitoa kentällä, niin piireissä kuin paikallisosastoissakin. On tärkeää, että se kaikki tulee käyttöön yhteiseksi hyväksi.
– Haluan, että menemme monilla kärkiajatuksilla ja teemoilla eteenpäin. Oma ajatukseni on, että Kristillisdemokraatit lähtevät kyllä Suomessa nousuun ja meillä on paljon paremmat kannatusluvut jatkossa.
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäristä eli gynekologista tuli hieman yllättäen kansanedustaja huhtikuun vaaleissa. Kampanja huipentui siihen, että Tanus nousi eduskunnassa pitkään istuneen Leena Rauhalan ohi.
Miten sopeutuminen eduskuntatyöskentelyyn on sujunut?
– Olen ihmetellyt ja kyseenalaistanutkin monia Arkadianmäen toimintatapoja ja tyylejä. Samalla on ollut tavattoman mielenkiintoista. Olen kohdannut paljon kiinnostavia ihmisiä, uusia väyliä ja mahdollisuuksia, joten positiivisesti kyllä katselen eteenpäin.
Monille, myös alan ammattilaisille, aborttiasia on käsittelemätön. Hyökkäystä on tullut paljon. Se on ollut raastavaa ja yllättänyt minut voimakkuudellaan.
Lääkärinuransa alussa Tanus oli suuntaamassa yleislääketieteen erikoistumiseen, kun vastaan tuli mahdollisuus erikoistua naistentauteihin ja synnytyksiin.
– Tyttöjen ja naisten hoitaminen siitä kaksimillisestä kohdussa elämäänsä alkavasta yksilöstä aina sinne satavuotiaaseen merkitsee koko elämän kirjon näkemistä. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin työ on niin kiinnostava, että kyllä se veto vain siihen oli.
Tanus kokee häpeäpilkuksi sen, että kätilö tai gynekologi ei ole voinut vapaasti valita sitä, että ei uskonnollisen tai eettisen vakaumuksensa vuoksi osallistuisi toisen elämän lopettamiseen, aborttiin.
Euroopan Neuvosto on jo vuosia sitten antanut suosituksen, että näin suuressa elämän ja kuoleman kysymyksessä jokaisen pitäisi voida saada noudattaa omaatuntoaan ilman mitään painostuksen tai syrjinnän uhkaa.
– Monet eivät tiedä, että Suomessa tyttöjen ja naisten opiskelu- ja työoikeuksia tällä tavoin rajoitetaan.
Tanus antoi lähes vuoden elämästään nimien keräämiseen, ja ajoi edellisenä kesänä 40 000 kilometriä kerätessään nimiä OmantunnonVapaus – kansalaisaloitteeseen.
Asia on herkkä. Sen Tanus on saanut tuntea nahoissaan.
– Se on minut yllättänyt. Tokihan meillä on 200 000 naista, joille on jossain vaiheessa tehty abortti. Monille, myös alan ammattilaisille, asia on käsittelemätön. Hyökkäystä on tullut paljon. Se on ollut raastavaa ja yllättänyt minut voimakkuudellaan.
– Osa naisista ei halua kuunnella eikä kuulla, vaikka tässä ei ketään syyllistetä.
Läheskään kaikki eivät ole sinuja oman menneisyytensä tai työhistoriansa kanssa. Sähköpostipalaute on ollut rajua ja raakaakin.
Eräälle sähköpostia lähettäneelle Tanus soitti takaisin. Kävi ilmi, että rajun viestin lähettäjälle oli muinoin tehty abortti. Nainen oli hyvin raivostunut siitä, että naisilta nyt rajoitettaisiin aborttioikeutta.
– Kun selitin hänelle, että kaikki aborttioikeudet jäävät voimaan, hänen aggressiivisuutensa vähitellen laantui. Aloite koskee ainoastaan henkilökuntaa ja alalle pyrkiviä opiskelijoita.
Kansalaisaktivisti-kansanedustajallakaan ei ole kuin 24 tuntia vuorokaudessaan. Jaksamista tuovat läheiset ihmiset.
– Elävä usko kannattelee elämääni. Rukous antaa voimaa. Nautin myös musiikista ja liikkeestä, Tanus kertoo.