EHYT ry: Tupakkalain edistettävä nuorten tupakoimattomuutta
1.10.2015 klo 09:34 Kotimaa Esa Erävalo
EHYT ry toivoo, että tupakkalakia uudistettaessa otettaisiin huomioon erityisesti lasten ja nuorten suojelun näkökulma.
Suomi on maailman ensimmäinen valtio, jossa tavoite tupakkatuotteiden käytön loppumisesta on kirjattu lakiin. Nyt uudistettava tupakkalaki on osa tavoitteeseen pääsyä. EHYT ry pitää tärkeänä, että hallitus reagoi uusien nikotiinituotteiden tuloon markkinoille ja noteeraa myös nikotiinituotteiden käytön loppumisen kansalliseksi tavoitteeksi, osana tupakkalakia.
Samalla kun tupakoinnin suosio laskee, pyrkii tupakka- ja sähkösavuketeollisuus tuomaan markkinoille uusia, entistä houkuttelevampia tuotteita.
Samalla kun tupakoinnin suosio laskee, pyrkii tupakka- ja sähkösavuketeollisuus tuomaan markkinoille uusia, entistä houkuttelevampia tuotteita. Sähkösavukkeet sekä erilaiset tupakan vastikkeet, kuten energianuuska ja e-karkit, ovat esimerkkejä väylistä, joiden kautta nuoria koetetaan saada nikotiinikoukkuun.
– Tähän on reagoitava, jotta näistä tuotteista ei muodostuisi alaikäisille uutta väylää nikotiiniriippuvuuteen ja tupakkatuotteiden käytön aloittamiseen, sanoo Sarianna Palmroos, EHYT ry:n tupakkatyön asiantuntija.
– Uusi tupakkalaki saattaa tuoda sähkösavukkeet tupakkalainsäädännön piiriin. Jos näin käy, on nuorten tupakoinnin ehkäisyn kannalta erittäin tärkeää, että sähkösavukkeita tulee koskemaan yhtä tiukka sääntely kuin tupakkatuotteita, toteaa Palmroos.
EHYT ry pitää keskeisenä, että tupakkalailla suojellaan erityisesti lapsia ja nuoria. Järjestö kannattaa suomalaisten enemmistön näkemystä, jonka mukaan tupakointi tulisi kieltää yksityisautossa alle 18-vuotiaan läsnä ollessa. Kieltoa kannattaa peräti 84 prosenttia suomalaisista (TNS Gallup, 2013).
– Altistuminen tupakansavulle lisää riskiä sairastua toistuviin hengitystie- ja korvatulehduksiin sekä astmaan. Tässä ei ole kysymys yksilönvapauden rajoittamisesta vaan lastensuojelusta, korostaa Palmroos.
Hallitusohjelman mukaan tupakan verotusta asteittain nostamalla aiotaan saada 270 miljoonaa euroa lisätuloa vuonna 2019.