Puolueiden kannatuksissa valtavat heilahtelut – Kristillisdemokraattien suunta ylöspäin
8.10.2015 klo 12:56 Politiikka Samuli Rissanen
Kristillisdemokraatit ovat poliittisen heiluriliikkeen voittajia; puolueen kannatus on nyt vahvassa kasvussa. Puolueen johdossa reilun kuukauden ollut Sari Essayah suhtautuu gallupiin nöyrästi. – Suunta on gallupissa oikea, vaikka hyvin tiedämme ettei kahdestakaan gallupista vielä kannata riehaantua, hän sanoo.
Puolueiden kannatuksissa näkyy erittäin vahvoja suunnanmuutoksia. Kristillisdemokraatit ovat poliittisen heiluriliikkeen voittajia – kannattajien määrä lisääntyi kuukaudessa kolmanneksella.
YLE:n tänään julkistetussa puoluekannatusmittauksessa nähtiin suurimmat kannatusmuutokset vuosikymmeniin.
Puolueen johdossa reilun kuukauden ollut Sari Essayah suhtautuu gallupiin nöyrästi.
Keskustan kannatus (21,7 prosenttia) on kutakuinkin pitänyt vaaleista lähtien, mutta hallituskumppaneista perussuomalaisten kannatus on romahtanut. Puoluetta äänestäisi nyt 10,7 prosenttia suomalaisista. Viimeksi puolueen kannatus on ollut näissä lukemissa vuonna 2010.
Vihreät on kirinyt kannatuksessaan (12,7) perussuomalaisten ohi.
Kokoomus on menettänyt kakkospuolueen asemansa SDP:lle (kannatus 18,3), jota todennäköisesti lihottaa nyt hallituksen puuttuminen työelämään ns. pakkolakien nojalla. Syyskuinen mielenilmauspäivä oli ammattiliittojen voimanosoitus ja näyttää satavan SDP:n laariin.
Kristillisdemokraattien kannatus on nyt vahvassa nousussa. Puoluetta kannatti syys-lokakuussa 4 prosenttia suomalaisista. Kasvua kuukauden takaisesta kertyi 1,1 prosenttiyksikköä. KD:n kannatusluvuilla se merkitsee kolmanneksen kasvua kuukaudessa.
Puolueen johdossa reilun kuukauden ollut Sari Essayah suhtautuu gallupiin nöyrästi.
– Suunta on gallupissa oikea, vaikka hyvin tiedämme ettei kahdestakaan gallupista vielä kannata riehaantua, hän sanoo.