Asuntolainat ovat pienentyneet lähes kaikkialla Suomessa
14.10.2015 klo 13:02 Kotimaa Samuli Rissanen
Asuntolainamäärien kasvun taittuminen heijastelee FK:n mukaan yleistä varovaisuutta asuntolainamarkkinoilla ja omassa taloudessa. Myös taloudellista puskuria kasvatetaan pahan päivän varalle säästämällä ja sijoittamalla.
Kotitalouksien asuntolainamäärien kasvu on taittunut. Asuntolainamäärät ovat pienentyneet lähes koko Suomessa. Kuluttajien varautuvat pahan päivän varalle säästämällä.
Asuntolainojen keskikoon kasvu on kääntynyt laskuun. Finanssialan Keskusliiton (FK) tarkastelussa suurimpien asuntolainojen osuus on laskenut edellisestä, vuonna 2014 tehdystä tutkimuksesta. Sen sijaan keskikokoisten asuntolainojen osuus on kasvanut.
Kotitalouksien keskimääräinen asuntolaina on 85 700 euroa, pääkaupunkiseudulla hieman enemmän.
Euromäärältään suurimpia asuntolainoja ottavat perheet, joissa on pikkulapsia. Kotitalouksien keskimääräinen asuntolaina on 85 700 euroa, pääkaupunkiseudulla hieman enemmän.
Asuntolainamäärien kasvun taittuminen heijastelee FK:n mukaan yleistä varovaisuutta asuntolainamarkkinoilla ja omassa taloudessa. Myös taloudellista puskuria kasvatetaan pahan päivän varalle säästämällä ja sijoittamalla.
Joka toinen suomalainen arvioi omaan talouteensa kohdistuvan riskejä. Suurin uhka on tulojen lasku. Toisena ja myös kasvaneena uhkana on työttömyys. Myös säästöjen tai sijoitusten sekä asunnon arvon lasku koetaan aiempaa useammin riskitekijänä. Lisäksi suomalaiset (72 prosenttia haastatelluista) varautuvat nyt yleisesti korkotason nousuun.
Finanssialan Keskusliiton kotitalouksien säästämistä, luotonkäyttöä ja maksamistapojen muutoksia selvittelevään tutkimukseen vastasi alkukesällä noin 2500 suomalaista eri puolilta Suomea.