”Romaniassa emme saa työtä emmekä toimeentuloa”

15.10.2015 klo 16:24 Kotimaa Kristiina Kunnas

Romaniperheen isä Juhan on matkustanut Romaniasta Suomeen jo viiden vuoden ajan hankkimaan toimeentulon perheelleen. Viimeisimmällä matkallaan hän on ollut neljä kuukautta. Mukana ovat vaimo Jonika ja 23-vuotias tytär Samara, sekä lankomies Castel, Jonikan veli.

– Sosialismin aikana romanit saattoivat vielä saada töitä Romaniassa. Mutta nyt emme saa enää töitä emmekä toimeentuloa. Emme pysty elämään ilman näitä Suomesta saatuja rahoja, perhe selostaa.

Lokakuun yöt ovat olleet kylmiä, monesti lämpötila on laskenut pakkaselle. Telttakyhäelmä metsässä oli kelvollinen nukkumapaikka kesällä, muttei enää.

KD-lehti pääsi tapaamaan perhettä metsässä Helsingin liepeillä.

– Lähdimme Suomeen saadaksemme perheellemme elinkeinon. Autamme kotona olevia omaisiamme ja sukulaisiamme.

– Pelkäämme myös, että viranomainen löytää meidät, sillä Suomessa on luvatonta leiriytyä näin, perheen äiti sanoo.

Päivät kuluvat rautatieaseman lähettyvillä tai muualla myyden Iso Numero -lehteä tai kerjäten.

Suihkussa he käyvät Diakonissalaitoksen liikkuvalle väestölle ylläpitämässä Hirundo-päiväkeskuksessa. Hirundossa on mahdollisuus myös ruuanlaittoon ja pyykkäykseen.

– Emme ole ihmiskaupan uhreja. Lähdimme Suomeen saadaksemme perheellemme elinkeinon. Autamme kotona olevia omaisiamme ja sukulaisiamme.

– Meillä on muitakin lapsia Romaniassa, esimerkiksi vanhempi tyttäremme hoitaa myös Samaran 6- ja 2-vuotiaita lapsia. Meidän tuloillamme elää lisäksemme suuri joukko omaisia.

Ilme Jonikan kasvoilla ei muutu, mutta puhuessaan Romaniassa olevista perheenjäsenistä kyyneleet täyttävät hänen silmänsä ja virtaavat poskille. Samoin tapahtuu Juhanille, ja hän pyyhkii vaivihkaa silmiään.

Romanit tietävät, että yöt ovat muuttumassa sietämättömän kylmiksi. Millaisesta asumispaikasta he haaveilevat?

– Kun pääsisi sisään. Olemme aiemmin nukkuneet lattialla. Se oli todella miellyttävää.

Diakonissalaitos on ylläpitänyt liikkuvalle väestönosalle tarkoitettua päiväkeskusta, jonka nimi on Hirundo. Siellä pääosin Romanian ja Bulgarian romaneista koostuva asiakaskunta voi käydä peseytymässä tai vessassa, syödä omia ruokiaan, pestä pyykkiä ja käyttää internetiä. Keskuksessa voi myös saada ohjausta akuuteissa sairaanhoitoon liittyvissä kysymyksissä ja asianmukaista tietoa Suomesta.
Arkipäivisin avoinna olevalle keskukselle on Diakonissalaitoksen mukaan ollut kova tarve. Kiireisimpinä päivinä Hirundossa on käynyt jopa yli sata asiakasta. Helsingin Diakonissalaitos on rahoittanut suurimman osan Hirundon toiminnasta. Helsingin sosiaalivirastosta on saatu 30 000 euron järjestöavustus ja Helsingin seurakuntayhtymältä 35 000 euroa. Avustusta on haettu myös Kirkkohallitukselta.
Ylös