Yhteisen vapaapäivän mahdollisuus säilytettävä
5.11.2015 klo 12:05 Kolumnit Sari Essayah
Budjettilakien seassa hallitus tuo tällä viikolla eduskuntaan myös liikeaikalain kumoamisen. Suuret päivittäistavaraketjut ja toisaalta pienet erikoisliikkeet näkevät aukiolokysymyksen hyvin eri tavoin. Vaikka pienyrittäjä voisikin esityksen mukaisesti kauppakeskuksissa pitää yhden vapaapäivän viikossa, niin käytännössä kilpailutilanne pakottaa tiskin taakse myös sunnuntaina.
Aukiolojen täydellinen vapauttaminen merkitsisi koko yhteiskunnan rytmin muuttumista.
Kaupan ja kampaamojen työntekijöistä valtaosa on naisia, joilla on päivähoitoa tarvitsevia lapsia. Hallituksen selonteossa todettiin ylimalkaisesti, että kauppojen vapaammat aukioloajat eivät ole nykyisellään merkittävästi lisänneet vuorohoidon tarvetta suurimmissa kuntakeskuksissa. Päivähoitoa ei kuitenkaan kaikkialla ole tarjota 24/7 -periaatteella, joten aukiolon täysi vapauttaminen lisää viikonlopputyötä myös lastenhoidossa ja kuntien kustannukset kasvavat.
Meille kristillisdemokraatteina tämä on ollut yksi kysymys, jota tarkastelemme arvopohjamme näkökulmasta. Varmasti meistä useampi on joskus sunnuntainakin kaupassa käynyt, mutta aukiolojen täydellinen vapauttaminen merkitsisi koko yhteiskunnan rytmin muuttumista. Aikana, jolloin uupumus on suurin yksittäinen syy työurien ennen aikaiselle katkeamiselle, ei pitäisi tätä arkeen latautumisen aikaa perheen ja ystävien kanssa vaarantaa.
Euroopan kristillisdemokraattien (EPP) näkemys, yhteisestä kulttuurisesta lepopäivästä on kannatettava edelleenkin: ”Ihmisten sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että yhteiskunnassa on yksi yhteinen vapaapäivä viikossa. Vuosisatoja Euroopassa sunnuntai on ollut se päivä. Sunnuntain puolustaminen yhteisenä eurooppalaisena pyhäpäivänä on tärkeää myös maanosamme kulttuuristen juurien säilyttämiseksi.”