Sari Essayah: Oulun ja Kemin välillä on logistinen sepelvaltimotauti

23.11.2015 klo 20:20 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on huolissaan Oulun ja Meri-Lapin alueen liikenneyhteyksien sujuvuudesta.

– Oulun ja Kemin välillä on rekkaliikennettä aivan vastaavissa määrin kuin etelämpänä nelostiellä, puheenjohtaja Sari Essayah muistutti vieraillessaan Kristillisdemokraattien Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piirikokouksessa Oulussa.

Essayah totesi, että Kemi-Tornion alueella on suurteollisuutta, jonka tavarakuljetukset ja muun logistiikan hoito vaativat kunnoltaan parempia ja leveämpiä tieyhteyksiä.

Oulun ja Kemin välillä on rekkaliikennettä aivan vastaavissa määrin kuin etelämpänä nelostiellä.

– Välillä Oulu-Kemi on eräänlainen logistinen sepelvaltimotauti, Essayah kuvaili.

– Kasvaneet liikennemäärät tukkivat tien ja aiheuttavat jatkuvia vaaratilanteita ja vakavia onnettomuuksia.

Essayah kertoi olevansa pettynyt siihen, ettei hallitus ole tuomassa eduskuntaan liikennepoliittista selontekoa.

– Selonteolla voitaisiin varmistaa, että Suomen aluerakennetta kehitetään tasapainoisesti ja verkottuvana sekä hyviin liikenneyhteyksiin perustuvana kuten aiemmat hallitukset ovat linjanneet.

– Liikenneyhteyksiä ei ole vara päästää rapautumaan kunnoltaan, koska se heikentää maakuntien edellytyksiä houkutella edelleen yritysinvestointeja ja työvoimaa, Essayah kiteytti.

Ylös