KD:n Räsänen ei lainkaan lämpene Vanhasen ehdotukselle listavaaleista

27.11.2015 klo 20:29 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen on täysin toista mieltä Matti Vanhasen ehdotuksesta maakuntavaalien listavaaleista. – Puoluetoimistot päättäisivät, eivät äänestäjät, Räsänen sivaltaa.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen ehdotti, että sosiaali- ja terveyspalveluista vastuullisille itsehallinto-alueille valittavat päättäjät valittaisiin maakuntavaaleissa niin kutsutuilla listavaaleilla.

Listavaalit veisivät valtaa kansalaisilta pieniin puolue-eliitin piireihin.

Puolueet listaisivat tällöin ehdokkaat haluamaansa järjestykseen. Äänestäjät voisivat valita vain puoluelistojen välillä.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja, ex-sisäministeri Päivi Räsänen ei lämpene Vanhasen ehdotukselle lainkaan.

– Tosiasiallinen valinta henkilöiden kesken tehtäisiin jo ennakolta puolueen päättävissä elimissä.  Listavaalit veisivät valtaa kansalaisilta pieniin puolue-eliitin piireihin.

– Merkittävimmät päätökset tehtäisiin silloin puoluetoimistoissa, ei äänestyskopeissa.

Räsäsen mielestä äänestäjien kannalta olisi  sekavaa, jos valtiollisissa vaaleissa olisi käytössä erilaisia vaalitapoja. Eduskuntavaaleissa, EU-vaaleissa ja kunnallisvaaleissa on käytössä vaalijärjestelmä, jossa äänestäjä osallistuu äänellään sekä henkilön että listan valintaan.

– Demokratiassa on uskallettava luottaa äänestäjien harkintaan, Räsänen muistuttaa KD-lehdelle perjantai-iltana.

– Me suomalaiset olemme niin tottuneita nykyiseen henkilövaalijärjestelmäämme.

KD-lehden haastattelema Räsänen pitää huonona ajatusta, jos yksissä vaaleissa olisi käytössä listavaalitapa, toisissa taas henkilövaalit.

– Listavaaleissa äänestäjä valitsisi vain puolueen, ei henkilöä. Puolue-elimet päättäisivät, missä järjestyksessä henkilöt listalta menevät läpi.

– Mitä pienempi puolue on kannatukseltaan, sitä vähäisemmät olisivat mahdollisuudet läpimenoon niillä ehdokkailla, joita puolue ei olisi asettanut aivan listan kärkeen, olivatpa he miten suosittuja äänestäjien keskuudessa tahansa, Räsänen pohtii.

 

Ylös