Sari Tanus pettyi – ”Jatketaan silti taistelua omantunnonvapaudesta”

9.12.2015 klo 13:48 Politiikka Kristiina Kunnas

Sari Tanus oli viime perjantain eduskuntaäänestyksen jälkeen niin murheissaan, ettei itsenäisyyspäivän juhlintaan tuntunut olevan mitään aihetta. Vähitellen kiitollisuus alkoi voittaa pettymyksen. – Taistelu jatkuu, hän rohkaisee itseään ja muita omantunnonvapaus-kansalaisaloitteen tukijoita.

Kansanedustaja Sari Tanus joutui vetämään henkeä viime perjantain jälkeen. Oma missio hoitohenkilökunnan mahdollisuudesta jättäytyä omantunnon syistä pois abortteihin osallistumisesta oli juuri kokenut torjunnan eduskunnassa. Juhlamieltä itsenäisyyspäivän viettoon ei ollut yhtään.

Mutta sitten valoisammat ajatukset alkoivat kummuta mieleen. Tuli kiitollisuus kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat olleet mukana taistelussa.

– Kotoa Tampereelta lähdin varhain itsenäisyyspäivän aamuna. Juhlajumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa oli mahtavaa laulaa virret, Tanus kertoo.

Tämä nyt tappiolta näyttävä tilanne luo varmasti pohjaa tuleville voitoille.

– Teinkin sen aivan täpöillä, hän naurahtaa.

Jumalanpalveluksen jälkeen hän kävi tervehtimässä Hakaniemen torilla Heikki Hurstia ja Hurstin linnanjuhliin ja ruokajakeluun osallistunutta väkeä.

Itsenäisyyspäivän jälkeen hän onkin täynnä kiitosmieltä.

– Haluan sydämestäni antaa suuret kiitokset kaikille, jotka ovat tavalla tai toisella olleet mukana Omantunnonvapaus-kansalaisaloitteessa.

– Teitte hienoa työtä läpi Suomen! Tanus kiittää.

Hän ihmettelee edelleen sitä, että ilman tukijärjestöä tai rahoitusta saatiin lähes 70 000 kannatusilmoitusta.

– Mediakin tuli vasta myöhään mukaan.

Kansalaisaloitteen vireillepanija, gynekologi Tanus kokee, että lopulta asia ja epäkohdat nousivat kuitenkin laajalti puheenaiheeksi.

– Tietoisesta vääristelystä tai tahattomasta yksioikoisesta vastustavasta katsantokannasta huolimatta monille valkeni, mikä Suomen tilanne terveydenhuollon ihmisoikeuksia ajatellen todellisuudessa on. Läntisestä Euroopasta ollaan rajusti jäljessä, Tanus kertoo.

– Saimme aloitteen eduskuntaan puhuttelemaan monia kansanedustajia ja myös isoon saliin äänestykseen.

– Sosiaali- ja terveysvaliokunta joutui jäsentensä vastahakoisuudesta huolimatta käsittelemään asiaa useammassa istunnossa.

– Minulle oli iso harmi se, etteivät he suostuneet kutsumaan ketään asiantuntijoita kokouksiin kuultavaksi.

– Sain pyynnöstä valiokunnassa joitakin puheenvuoroja.

Kollegiaalisuusnäkökulma, työjärjestelyjen käyttö ja henkilökunnan vakaumuksen kunnioittamisen tärkeys nostettiin esiin sote-valiokunnan mietinnön viimeisessä kappaleessa.

– Tätä aiomme viedä nyt eteenpäin sairaanhoitopiireihin ja eri yksiköihin, Tanus suunnittelee.

– Samoin opiskelumahdollisuudet täytyy saada myös Suomessa niillekin, jotka eivät osallistu abortteihin.

– Tämä nyt tappiolta näyttävä tilanne luo varmasti pohjaa tuleville voitoille, Tanus rohkaisee itseään ja muita.

Tanus kiittää niitä, jotka ähettivät kirjoituksia kansanedustajille ja valiokunnan jäsenille.

– Erityiskiitos Marjolle ja kätilö Jussilalle, jonka kätilöliitolle osoittama puhutteleva kirje lähetettiin vielä kaikille kansanedustajille ennen äänestystä.

Kätilö Jussila osallistuu itse abortteihin, mutta tukee vakaumuksellisia kollegoitaan ja on todella huolissaan kylmästä kohtelusta näitä kohtaan.

Tanuksen toive ja tavoite on, että yllätysraskaana olevien, aborttia miettivien ja siihen päätyvien hoitoketju olisi kaikkialla Suomessa parempi kuin se monin paikoin tällä hetkellä on.

– Toivoisin, että saisimme ihmissuhde- ja ehkäisyasiat hoidettua Suomessa niin hyvin, ettei kenenkään tarvitsisi joutua niin ikävään ja ahdistavaan tilanteeseen, että joutuisi miettimään aborttia tai päätymään siihen, Sari Tanus sanoo.

 

 

Ylös