Yli 22000 allekirjoittajaa vetosi silpputyöläisten puolesta
14.12.2015 klo 16:56 Politiikka Esa Erävalo
Puolueiden eduskuntaryhmien edustajat ottivat silpputyöläisten vetoomuksen vastaan. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen oli vastaanottamassa vetoomusta.
Huolta on herättänyt eduskunnan vastikään hyväksymä laki työttömyysturvasta. Moni on kokenut, ettei alan kansalaisjärjestöjä ole kuultu.
Eduskuntaryhmien edustajille luovutettiin tänään itsensä työllistävien asemasta huolen ilmaiseva adressi, jossa on yli 22000 allekirjoittajaa.
– Itsensä työllistävien asemasta eduskunta antoi kaksi voimakasta lausumaa. Toivon, että niiden toteutumista tiukasti seurataan, sanoi KD:n kansanedustaja Antero Laukkanen ottaessaan vetoomuksen vastaan.
Nyt Työ- ja elinkeinoministeriön pitää antaa TE-keskuksille selkeät ohjeet näissä asioissa.
Lausumissaan ”Eduskunta edellyttää, että TE -toimistojen osaamista, ohjeistusta ja toimintakäytäntöjä pikaisesti tarkennetaan omassa työssä työllistyvien ja yrittäjien työttömyysturvan osalta ja työvoimahallinnon ratkaisukäytäntöä seurataan yhdenmukaisen ratkaisukäytännön ja työttömyysturvaa hakevien oikeusturvan varmistamiseksi. Tarkennukset tulee tehdä erityisesti toiminnan sivu- ja päätoimisuuden sekä toiminnan lopettamisen osalta.”
– Nyt Työ- ja elinkeinoministeriön pitää antaa TE-keskuksille selkeät ohjeet näissä asioissa, kommentoi Antero Laukkanen.
Eduskunnan mukaan hallituksen on selvitettävä myös silpputyöläisten sosiaaliturvan kehittämistarpeet ja tarvittaessa annettava lainsäädännön muutosehdotukset.