Pariisin ilmastosopimuksen suurin ilonaihe oli 195 maan yhteinen tilannekuva ja tiukat tavoitteet.

Pariisissa lauantaina päätetyn 31-sivuisen ilmastosopimuksen tiukka 1,5–2 oC tavoite pyritään saavuttamaan vapaaehtoisin kansallisin sitoumuksin. Valitettavasti tähän mennessä esitetyt kansalliset tavoitteet johtavat 55 gigatonnin tasoon vuonna 2030. Paljon tehokkaampia toimia tarvitaan päästöjen saamiseksi alle 40 gigatonniin tai peräti 1,5oC tavoitteen vaatimaan tasoon, joka vaatisi 15 gigatonnia lisää vähennystä.

– Valtioiden antamat lupaukset vähentää päästöjään ovat vain noin puolet siitä mitä lämpötilatavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan, kommentoi WWF:n ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle.

Suomi ja EU halusivat oikeudellisesti sitovan ja pitkäaikaisen sopimuksen, joka perustuu todelliseen päästötilanteeseen maittain ja sisältää hillintätavoitteet kaikille mukana oleville vajaalle 200 maalle. Tämän tiedettiin etukäteen olevan vaikea asia esimerkiksi Yhdysvalloille ja Kiinalle.

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman hallinto halusi sopimuksen, joka kestäisi republikaanien vastustuksen.

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman hallinto halusi sopimuksen, joka kestäisi republikaanien vastustuksen.

Yhdysvaltain vaatimuksesta sopimus laadittiin siten, että päästöjen vähennystavoitteet tai niiden rahoitus eivät ole laillisesti sitovia. Siksi Obaman ei tarvitse viedä sopimusta kongressin hyväksyttäväksi. Tätä korosti muun muassa senaatin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jim Inhofe.

– Yhdysvallat ei ole laillisesti sitoutunut päästörajoituksiin tai ilmastotoimien rahoittamiseen ilman kongressin hyväksyntää, sanoi Inhofe tiedotteessaan.

Republikaanien ryhmäjohtaja senaatissa Mitch McConnell puolestaan varoitti, että 13 kuukauden kuluttua ilmastosopimus on revittävissä, viitaten presidentinvaaleihin.

Muut sopimuksen osat, kuten joka viides vuosi tehtävät tarkastelut päästöjen kehityksestä ovat sitovia, kuten Suomi ja EU tahtoivat. Tosin päästöjen seuraaminen on valtioiden itsensä vastuulla, yhteisen teknisen komitean auttaessa niitä ja kehittäessä vertailukelpoisia mittausmenetelmiä.

Sitoumuksien noudattamiseksi tarvitaan päästöjen vahva mittaus-, raportointi- ja todentamisjärjestelmä. Tällaisen vähittäisestä rakentamisesta sovittiin.

Ensimmäisen kerran maiden todellisia päästöjä ja ilmastositoumuksia tarkastellaan vuonna 2018 suhteessa yhteisiin tavoitteisiin.

Kuka maksaa hillintätoimet? Kehittyneet teollisuusmaat uudistivat sitoumuksen nostaa kehitysmaita auttava ilmastorahoitus 100 miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä.

Viime vuonna kahdenkeskistä, monenkeskistä ja yksityistä rahoitusta kerättiin yhteensä 61,8 miljardia dollaria, joten vielä olisi kirittävää. Tälle rahoitukselle EU halusi todentamisjärjestelmän ja laskentasäännöt ja niiden luomiseen sitouduttiin.

On kuitenkin useita kehittyviä maita, joilla bruttokansantuote asukasta kohden on korkeampi kuin Suomessa (öljynviejämaat, Singapore, Hong Kong, Taiwan) tai joilla olisi muutoin antaa omaa rahallista panostaan (Etelä-Korea, Malesia, Chile, Argentiina). Suomi ja EU halusivat ne mukaan rahoittajiksi, mutta se ei onnistunut.

Suurin pettymys oli maailman suurimman kauppamahdin ja päästäjän, Kiinan, jääminen pois rahoittajien joukosta kehitysmaiden joukkoon.

USA sai estetyksi viittaukset ilmastonmuutoksen aiheuttajien korvausvelvollisuudesta. Rannikko- ja saarivaltiot olivat pettyneitä, koska ne joutuvat kärsimään maa-alueittensa peittymisestä veden alle ja maastamuutosta.

Päästöjen kasvusta 90% tapahtuu kehitysmaissa ja niiden osalta ilmastosopimus on väljä. Muillekaan ei ole pakotteita, vaan lähinnä yhteinen moraalinen paine. Maat aloittivat pitkän prosessin yhteisen tavoitteen ja järjestelmän puitteissa. Vuosien aikana tullaan vääntämään varsinaisesta käytännön soveltamisesta ja taakanjaosta.

Kuinka moni maa lopulta liittyy sopimukseen, sekin nähdään vasta 21.4.2017 mennessä. Voimaantuloon riittää 55 maata, jotka edustavat 55% päästöistä.

Ilmaston hillintätavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan investointeja energian säästöön (noin 2/3 osuus hillintätoimista)  ja uusiutuviin energiamuotoihin (noin 1/3 osuus).

Vähähiilisten investointien määrä tulisi nelinkertaistaa noin 1600 miljardiin dollariin vuodessa. Olennaista onkin saada muutos yksityisen sektorin suuntautumiseen ja kuluttajat luomaan painetta muutokseen. Yhteinen pitkän aikavälin tavoite ohjaa yritysten investointinäkymiä pois fossiilienergiasta.

Sitran tuoreen markkina-analyysin mukaan hiilineutraalisuus tuo nykyisestä 400 miljardista eurosta 6000 miljardiin euron kasvavat markkinat älykkäille vihreille ratkaisuille vuoteen 2050 mennessä, mutta kenties jo 2030 mennessä. Markkinoilla saa etua se yritys, joka kehittää innovaatiot ensimmäisenä.