Poliisi päivittää yleisötilaisuuksien tarkastustoimivaltuuksiaan

13.1.2016 klo 17:03 Kotimaa KD Lehti

Sisäministeriön hankkeen tavoitteena on yleisötilaisuuksien yleisen järjestyksen ja turvallisuuden lisääminen kattavampien turvallisuustarkastusten avulla.

Sisäministeriö on asettanut säädöshankkeen, joka koskee poliisin tarkastustoimivaltuuksia yleisötilaisuuksissa. Hankkeen tavoitteena on yleisötilaisuuksien yleisen järjestyksen ja turvallisuuden lisääminen kattavampien turvallisuustarkastusten avulla. Poliisi voisi esimerkiksi huumekoirien avulla tehtävillä tarkastuksilla tehokkaasti ennalta estää huumausaineiden kulkeutumista musiikkifestivaalialueille ja muihin vastaaviin massaviihdetilaisuuksiin.

Poliisi voisi esimerkiksi huumekoirien avulla tehtävillä tarkastuksilla tehokkaasti ennalta estää huumausaineiden kulkeutumista suuriin viihdetilaisuuksiin.

Jos yleisötilaisuuteen liittyy turvallisuusuhkia, poliisilla on jo nykyisten poliisilain säännösten nojalla oikeus tehdä turvallisuustarkastus sen varmistamiseksi, ettei tilaisuuteen osallistuvalla ole hallussaan sellaisia esineitä tai aineita, joilla voidaan aiheuttaa vaaraa tilaisuuteen osallistuvien henkilöiden turvallisuudelle. Tarkastuksen toimittamisessa voidaan käyttää apuna koulutettua koiraa.

Säännöksissä on havaittu täsmennys- ja täydennystarpeita muun muassa huumausainerikostorjunnan näkökulmasta. Muutostarpeet koskevat erityisesti sitä, missä tarkoituksessa ja missä tilanteissa poliisi voi tehdä turvallisuustarkastuksen.

Myös muille hallinnonaloille on säädetty lakeja, joiden perusteella viranomaiset voivat tehdä rajoitetusti tarkastuksia ilman erillistä rikosepäilyä. Esimerkiksi tulli- ja rajavartioviranomaiset voivat käyttää tehtäviinsä liittyvissä tarkastuksissa huumausaineiden etsimiseen koulutettua koiraa.

Hanke valmistellaan yhteistyössä Poliisihallituksen kanssa. Sen aikana kuullaan tarvittavia poliisiyksiköitä, oikeusministeriötä, ylimpiä laillisuusvalvojia sekä muita keskeisiä asiantuntijoita ja sidosryhmiä.

Ylös