”Meidän poliitikkojen on puututtava antisemitistisiin ilmiöihin”
27.1.2016 klo 10:00 Politiikka KD Lehti
Euroopan synagogat ovat joutuneet hyökkäysten kohteiksi. Ranskassa aseistautuneet sotilaat vartioivat synagogia ja juutalaisia kouluja. Tänään keskiviikkona 27. tammikuuta vietetään Vainojen uhrien muistopäivää.
Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman vetoaa Vainojen uhrien muistopäivänä poliitikkoihin. – Päättäjien on puututtava antisemitistisiin ilmiöihin, Östman sanoo.
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman muistuttaa, että holokaustista on kulunut vain 70 vuotta.
Östman vetoaa poliitikkoihi Vainojen uhrien muistopäivänä.
– Jälleen on tullut aika, jolloin juutalaiset eivät voi kokea olevansa turvassa Euroopassa.
Tärkeää on, että yhteiskunta ei hyväksy tai yritä selittää antisemitistisiä käsityksiä tai viharikoksia tekijöiden taustalla.
– Viimeisen vuoden aikana lähes 27 000 juutalaista on muuttanut Euroopasta, Venäjältä ja Ukrainasta Israeliin. Ihmiset valitsivat uuden elämän aloittamisen maassa, jota ympäröivät terroristiryhmittymät ja vihollismieliset valtiot. He muuttivat maahan, jossa on terrori-iskuja tasaisin väliajoin.
– Tämä kertoo aika paljon siitä, kuinka vaikeaksi tilanne on muuttunut monelle Euroopan juutalaiselle, sanoo Peter Östman.
Östman muistuttaa, että Ranskassa aseistautuneet sotilaat joutuvat vartioimaan synagogia ja juutalaisia kouluja.
– Myös muualla Euroopassa on levotonta. Viime vuoden helmikuussa juutalainen vartija murhattiin synagogan ulkopuolella Kööpenhaminassa.
– Poliisit ja sotilaat juutalaisten koulujen ja synagogien ulkopuolella ovat estämässä akuuttia uhkaa. Se ei kuitenkaan ole pitkän aikaväline ratkaisu Euroopan juutalaisten vaikeaan tilanteeseen.
– Tärkeää on, että yhteiskunta ei hyväksy tai yritä selittää antisemitistisiä käsityksiä tai viharikoksia tekijöiden taustalla, painottaa Östman.
– Jokainen sukupolvi on vastuussa omasta ajastaan. Myös me poliitikot olemme vastuussa siitä mitä tapahtuu nyt ja miten osaamme tunnistaa aikamme ilmiöt. Meidän velvollisuutemme on pitää huoli siitä, että historia ei unohdu eikä toistu, toteaa Östman.