”Paljon jäi ratkaistavaksi alakohtaisissa neuvotteluissa” – Peter Östman helpottunut ja huolissaan
29.2.2016 klo 16:34 Politiikka KD Lehti
Östman on huolissaan siitä, että kustannuskilpailukyvyn parantamisen osalta viiden prosentin tavoitteeseen ei vielä päästy.
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Vaasan vaalipiirin kansanedustaja Peter Östman on huolissaan pienten järjestäytymättömien yritysten toimintaedellytysten parantumisesta tasavertaisesti. – Kilpailukykysopimuksessa paljon jäi työehtosopimuksissa päätettäväksi, Östman huomauttaa.
Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman on helpottunut siitä, että viides yritys yhteiskuntasopimuksen saavuttamiseksi näyttäisi onnistuvan, kun keskusjärjestöt pääsivät sopuun kilpailukykysopimukseksi nimetystä yhteiskuntasopimuksesta.
– Haluan uskoa, että myös SAK:n hallitus hyväksyy sopimuksen, vaikka se vielä päättikin jättää lopullisen kantansa odottamaan omien liittojensa ja hallituksen kannanottoja.
Östman on huolissaan siitä, että kustannuskilpailukyvyn parantamisen osalta viiden prosentin tavoitteeseen ei vielä päästy.
– Vientiteollisuutemme kilpailukyky on jäänyt 15 prosenttia jälkeen verrattuna kilpailijamaihimme, kun katsotaan myös tuottavuutta, Östman huomauttaa.
Toivottavasti selviytymis- eli kriisilausekkeen käyttöönotto todella antaa tarvittaessa joustoa myös niille mikro- ja pienyrityksille, jotka eivät kuulu mihinkään työnantajajärjestöön.
Työmarkkinajärjestöjen ehdotuksessa ei ole mukana hallituksen esittämiä leikkauksia sairaspäiviin eikä lomiin. Lomarahojen leikkaukset ovat osittain mukana, mutta koskevat vain julkista sektoria. Sen sijaan esitys pitää sisällään yleisen työajan pidennyksen 24 tunnilla.
– Kuinka se toteutetaan, jätettiin jokaisen alan päätettäväksi. Tämä tarkoittaa, että paljon ratkaistaan alakohtaisissa työehtosopimusneuvotteluissa, sanoo Östman.
Tämä ei ole hänen mukaansa optimaalista mikro- ja pienyrityksille. Östmanilla on pitkä yrittäjätausta.
– EK ei edusta koko kenttää. Siinä ovat mukana vain järjestäytyneet työnantajat. Sopimus koskee kuitenkin myös mikro- ja pienyrityksiä.
– Toivottavasti selviytymis- eli kriisilausekkeen käyttöönotto todella antaa tarvittaessa joustoa myös niille mikro- ja pienyrityksille, jotka eivät kuulu mihinkään työnantajajärjestöön.
Östmanin mukaan on tärkeää, että paikalliset sopimukset voisivat tulla voimaan ilman liittojen hyväksyntää, kun yrityksessä löydetty sopu työnantajan ja työntekijöiden välillä.
– Erittäin hyvä, että työnantajien ja työntekijöiden sopu katsotaan riittäväksi. Toivottavasti tämä saadaan myös toimimaan käytännössä.