PAM: ”Selkeät lupaukset veronkevennyksistä voisivat muuttaa tilanteen”

5.3.2016 klo 20:02 Politiikka KD Lehti

Yhteiskuntasopimuksesta vetäytynyt Palvelualojen ammattiliitto PAM toivoo edelleen hallitukselta selkeämpää linjausta veronkevennyksistä. Pääministeri Juha Sipilän mukaan viesti on selvä.

Pääministeri Sipilä sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina, että jos työmarkkinajärjestöjen yhteiskuntasopimus menee hyvin maaliin, ehdollisista lisäsäästöistä voidaan luopua. Veronkevennykset puolestaan tehdään, jos paikallinen sopiminen etenee ja Suomen malli selkeytyy.

PAMin puheenjohtaja Ann Selin sanoo STT:lle, että pääministerin esiintyminen Ykkösaamussa ei tuonut mitään uutta. Selinin mukaan selkeämpi lupaus veronkevennyksistä voisi saada PAMin harkitsemaan päätöstään uudelleen, mutta hän ei lupaa päätöksen siltikään muuttuvan.

– Jotta ajattelisin kutsuvani (PAMin) hallitusta pohtimaan, pitäisi tulla selkeämpiä linjanvetoja ja lupauksia, että neuvottelutuloksessa todettuja asioita toteutetaan, Selin sanoo.

Myöskään valtiovarainministeri Alexander Stubb ei luvannut veronkevennyksiä vielä. Stubbin mukaan hallitus arvioi edelleen kokonaisuuden kesäkuussa 2016 ja toisen kerran puoliväliriihessä maaliskuussa 2017. Sen jälkeen tehdään päätökset hallituksen toimista.

Ylös