Opiskelijajärjestöt eivät halua lukukausimaksuja toiselle asteelle

16.3.2016 klo 07:18 Kotimaa KD Lehti

Toisen asteen opiskelijajärjestöt ovat vahvasti sitä mieltä, etteivät lukukausimaksut kuulu toiselle asteelle.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti tiistaina koulutusviennin tiekartan.

– Keskustelu toisen asteen koulutusviennin ympärillä sai uuden käänteen, kun kuntien mahdollisia säästötoimenpiteitä listaavassa ohjelmassa mainittiin yllättäen lukukausimaksujen periminen toisen asteen vieraskielisessä koulutuksessa, toteavat toisen asteen opiskelijajärjestöt.

Erityisen hätkähdyttävän kirjauksesta tekee opiskelijajärjestöjen mielestä se, että käytännössä tämä voisi tarkoittaa lukukausimaksuja myös suomalaisille kansainvälisissä toisen asteen oppilaitoksissa opiskeleville nuorille.

Erityisen hätkähdyttävän kirjauksesta tekee opiskelijajärjestöjen mielestä se, että käytännössä tämä voisi tarkoittaa lukukausimaksuja myös suomalaisille kansainvälisissä toisen asteen oppilaitoksissa opiskeleville nuorille. Hallituspuolueista on jo ehditty rauhoittelemaan keskustelua toteamalla, että kirjaus koskee EU-/ETA-maiden ulkopuolisia kansalaisia.

– Tämäkään ei ole kuitenkaan ongelmatonta, opiskelijajärjestöt muistuttavat.

– On epätodennäköistä, että alaikäiset muuttavat toisen asteen koulutuksen perässä itsenäisesti ulkomaille. Laadukas koulutusjärjestelmä voi olla yksi kilpailuvaltti suomalaisille työnantajille kansainvälistä työvoimaa rekrytoidessa – onkin mietittävä tarkkaan kenen kukkarosta maksut lopulta olisivat pois.

Koulutusviennin kehittäminen ei opiskelijajärjestöjen mielestä edellytä lukukausimaksujen perimistä yksittäisiltä opiskelijoilta Suomessa järjestettävästä koulutuksesta. Lukiokoulutuksen osalta kansainvälisesti kattava IB-verkosto tuottaa arvostetun tutkinnon, joten sen kanssa kilpailu ei ole mielekästä resurssien käyttöä.

– Lukukausimaksujen sijaan koulutusvientiä kannattaa rakentaa esimerkiksi opettajien osaamisen, opiskeluympäristön tai koulutuksen laadun kehittämisen ympärille. Ammatillista osaamista tulee jatkossa voida myydä ulkomaille, mutta lainsäädännön uudistamisen tulee kuitenkin keskittyä viennin edistämiseen, ei lukukausimaksujen perimisen mahdollistamiseen kaikilta. Toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden periaatteesta ei kannata luopua, opiskelijajärjestöt sanovat.

Ylös