Eroon eurosta tai sitten ei

23.3.2016 klo 08:58 Politiikka Esa Erävalo

– Talous- ja rahaliitto EMU:n johtohenkilöt ovat jo kauan puuhanneet jonkin sorttista liittovaltiota, johon kuuluisivat velkojen yhteisvastuu, laaja keskusvaltaisuus ja jäsenmaiden väliset tulonsiirrot, totesi Peter Nyberg yleisötilaisuudessa eduskunnassa.

– Suomella on hyvin vähän sanomista siihen, millainen liittovaltiosta tulee. Isot jäsenmaat päättävät ja sanovat: ”ota tai jätä”. Tämä vie Suomen pois pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta korkeine julkispalveluineen, arvioi Nyberg, joka on toiminut esimerkiksi rahoitusmarkkinaosaston päällikkönä valtiovarainministeriössä.

Vie väärään suuntaan, jos ongelmia hoidetaan kriisien kautta.

Nybergin mielestä vie väärään suuntaan, jos ongelmia hoidetaan kriisien kautta.

– Näyttää toistaiseksi siltä, ettei Suomelle sovi kiinteä valuuttakurssi koska sopeutumiskyky tai -halu ovat monella osapuolella riittämättömät. Jos ilmiö on pysyvä, voivat kiinteän valuuttakurssin kustannukset olla Suomelle erittäin suuret ja euroero olisi taloudellisesti edullinen lyhyen ajan kustannuksista huolimatta, arvioi Nyberg.

– Jollemme irrottaudu euroalueesta, joudumme entistä syvempään integraatioon. Suomessa ei kyetä sisäiseen devalvaatioon, joka olisi vaihtoehto, totesi meppi Paavo Väyrynen, joka selkeästi kannatti Fixitiä, Suomen eroa eurosta.

Tilaisuuden oli kutsunut koolle Mauri Pekkarinen ja panelisteina olivat Nybergin ja Väyrysen lisäksi Vesa Vihriälä, Eero Heinäluoma ja Piia-Noora Kauppi. He katsoivat, ettei euroero ratkaise Suomen ongelmia. Vaikka valuvikoja on, euroero olisi heidän mukaansa hyppy pitkään epävarmuuden aikaan.

– Valuutta ei ratkaise vaan talous sen takana, tiivisti Kauppi.

Kaikkien panelistien mielestä nyt on korkea aika keskustella EU:n ja euroalueen isoista kysymyksistä, joista keväällä on tulossa komission valkoinen kirja.

Ylös