Kristillisdemokraattien malli mukana – kansanedustaja Sari Tanus iloitsee hallituksen perustuloselvityksestä

23.3.2016 klo 14:08 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus sai hallitukselta vastauksen esittämäänsä kirjalliseen kysymykseen kannustavasta perustuvasta. Hallitus toteaa vastauksessaan toteuttavansa perustulokokeilun.

Perustulokokeilun käynnistämiseksi on valittu työryhmä, joka tekee selvityksen eri toteuttamisvaihtoehdoista, joista Kristillisdemokraattien esittämä malli on yksi.

Nykyisellään suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä ei kannusta riittävästi työntekoon. Työllistyessä osa-aikaisesta työtehtävästä kokoaikaiseen tai työttömyydestä työelämään, käteen jäävä rahamäärä ei lisäänny juurikaan.

Kristillisdemokraattien pirkanmaalaiskansanedustaja Sari Tanus toteaa olevansa tyytyväinen hallituksen antamaan vastaukseen ja uskoo, että KD:n esittämä Kannustava perusturva -malli otetaan jatkotutkimuksiin vielä tämän vuoden aikana.

Kristillisdemokraattien esittämä perusturvamalli pohjautuu Britanniassa käyttöön otettuun Universal Credit -kokeiluun.

Perustulokokeilu on yksi niistä toimenpiteistä, joiden tavoitteena on uudistaa sosiaaliturvaa osallistavaksi ja työhön kannustavaksi. Hallituksen asettama työryhmä mallittaa ja arvioi erilaisia perustulovaihtoehtoja.

Työryhmä tekee esiselvityksen eri malleista 30. maaliskuuta  mennessä.

– Nykyisellään suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä ei kannusta riittävästi työntekoon. Työllistyessä osa-aikaisesta työtehtävästä kokoaikaiseen tai työttömyydestä työelämään, käteen jäävä rahamäärä ei lisäänny juurikaan. Pahimmillaan tehdystä työstä käteen jää vähemmän kuin yhteiskunnan maksamista tuista, kansanedustaja Sari Tanus muistuttaa.

Kristillisdemokraatit ovat kehittäneet oman kannustavan perusturvamallinsa. Siinä työtön voi olla varma, että jokaisen lisä euron tienaaminen kannattaa. Britanniassa mallin kokeilu on tuottanut positiivisia tuloksia ja malli otetaan Britanniassa valtakunnallisesti käyttöön vuoden 2017 loppuun mennessä. Perustulo taas ei ole käytössä missään maassa laajempana kokonaisuutena.

Perusturva-mallissa kaikki etuudet yhdistetään yhdeksi tueksi. Perustetaan kansalaistili, jolle tuki maksetaan harkinnanvaraisena elämäntilanteeseen sidottuna tukena. Kansalaistilille maksetaan myös kaikki palkat. Verotus muuttuu dynaamisesti joka kuukausi maksetun tuen ja palkkojen suhteessa.

Kristillisdemokraattien kannustavassa perusturvamallissa tukea haetaan sähköisesti tai sosiaalitoimistosta yhdellä sähköisellä kaavakkeella, johon täytetään kaikki elämäntilanteeseen vaikuttavat tekijät. Hakijan pitää tehdä ilmoitus olosuhdemuutoksista järjestelmään. Pienillä tuloilla verotus on alhainen, eikä tuki romahda kerralla. Britannian käyttöönottamassa mallissa efektiiviset marginaaliveroasteet on saatu pienenemään pieni- ja keskituloisilla.

Mallin edut ovat monet. On kannattavaa ottaa vastaan eri palkkatasoisia töitä. Nykyisessä järjestelmässä on kannattavaa työllistyä pääosin työttömyyttä edeltäneelle palkkatasolle.
Työttömyysloukut vähenevät, kun työllistymisveroasteet laskevat. Byrokratialoukut vähenevät, kun etuudet yhdistetään yhdeksi. Näin työmarkkinoille hakeutumista ei estä paperisota eikä hallinnon luomat esteet.

Olosuhdemuutokset on helppoa tehdä netissä. Luukulta toiselle ei tarvitse juosta.

Ylös