Vaadimme lisää verotarkastajia

5.4.2016 klo 09:37 Pääkirjoitukset Esa Erävalo

Eilisessä ajankohtaisohjelmassa verohallituksen edustaja totesi, että heillä on vain 15 verotarkastajaa kansainvälisen veronkierron tutkimiseen. Asia tuli ajankohtaiseksi, kun nk. ”Panaman paperit” paljastivat Mossack Fonseca -yhtiön kautta tapahtuneen verovälttelyn ja omaisuuden piilottelun. Verotarkastajien puutteeseen on syynsä: KD:n esitti vaihtoehtobudjetissaan 10 miljoonan euron panostusta verohallintoon erityisesti verotarkastajien palkkaamiseksi, mutta hallituspuolueet äänestivät esityksen nurin.

Hallituspuolueiden kanta oli hämmästyttävä, koska hallitusohjelmassa pyritään saavuttamaan 150 miljoonan euron lisätulot yritysveropohjaa tiivistämällä ja kitkemällä harmaata taloutta – mutta näköjään ilman lisäpanostuksia. Verotarkastukset parantavat rehellisen yritystoiminnan edellytyksiä ja sitä kautta työllisyyttä. Verovalvonta estää yhteiskunnallisten tukien väärinkäyttöä ja kansainvälistä veronkiertoa. Lisäpanostuksilla, toimintaa helpottavilla lainsäädäntömuutoksilla ja tarkastustoiminnan aktiivisella kehittämisellä saadaan moninkertainen tuotto lisääntyvien verotulojen muodossa.

Samoin panostukset Tullin suorittamaan valvontaan ja rikostutkintaan palautuvat moninkertaisesti yhteiskunnalle kerättyjen maksujen ja sakkojen sekä lisääntyneiden verotulojen muodossa. KD esitti Tullin määrärahoihin kolmen miljoonan euron korotusta ja poliisille 7 miljoonaa euroa harmaan talouden vastaiseen työhön.

Viime eduskuntakaudella talousrikostutkinnassa takaisin saadun rikoshyödyn määrä kasvoi verrattain pienellä panostuksella 15 miljoonalla eurolla vuodessa. Tarkastustoiminta tuotti vuonna 2013 kolme- tai nelinkertaisesti henkilöstön palkan. Jos hallitus keskittyy kehysbudjetoinnissaan leikkauksiin, se jättää käyttämättä tärkeän tavan paikata budjetin tulopuolta. Kansalaisten oikeustaju on koetteilla.

 

Ylös