Tutkijat: Työelämäoppaissa vastuu työelämään sopeutumisesta jää työntekijälle

6.4.2016 klo 18:49 Kotimaa Kristiina Kunnas

Työelämässä menestyminen kuvataan työelämää käsittelevissä oppaissa projektina, joka edellyttää työntekijältä jatkuvaa itsensä johtamista ja muokkaamista.

– Työelämä nähdään henkilökohtaisena projektina, jota on suunniteltava ja hallittava niin, että se toimii yhä paremmin alati jatkuvien muutosten keskellä, kirjoittavat tutkijat Tuija Koivunen ja Tiina Saari uudessa Aikuiskasvatus-tiedelehdessä.

Koivunen ja Saari tutkivat suomalaisia työelämään keskittyviä self-help -kirjoja ja niiden rakentamaa kuvaa ihannetyöntekijästä.

Työntekijää vaaditaan samanaikaisesti sekä olemaan innostunut että innostamaan muita.

Tutkijoiden mukaan työntekijä nähdään lähes kaikkivoipana toimijana ja työelämän potentiaalisena uudistajana, joka ei ole riippuvainen muista ihmisistä tai työelämän rakenteista. Työntekijää vaaditaan samanaikaisesti sekä olemaan innostunut että innostamaan muita.

– Oppaat sivuuttavat keskeisen kysymyksen siitä, mitä tehdä jos rakenteet sekä yhteiskunnan tasolla että omalla työpaikalla eivät mahdollista oppaiden esittämien muutosten toteuttamista, tutkijat pohtivat.

Tutkijoiden mukaan ongelmallista on työelämäoppaiden antama kuva, jonka mukaan vastuu työelämään sopeutumisesta on yksinomaan työntekijällä.

– Tällöin työelämältä laajalti sekä erityisesti yksittäisiltä työpaikoilta ja työyhteisöiltä ei edellytetä työelämän laadun kehittämistä, kirjoittajat summaavat.

Uusi Aikuiskasvatus kuvaa itseään ohjaavaa oppijaa ja työntekijää nyky-yhteiskunnassa.

Aikuiskasvatus-tiedelehdessä kohtaavat kasvatus- ja yhteiskuntatieteilijät, nuoriso- ja työelämätutkijat sekä politiikan ja käytäntöjen tutkijat. Aikuiskasvatusta julkaisevat Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura ATS ry.
Ylös