Jos joulukuinen päivä 1994 olisi mennyt hiukankin toisin, ei Luther-kirkkoon ristisaatossa palautettavaa alttariristiä enää olisi.

Oli jouluaaton aatto, ja Helsingin Fredrikinkadulla jonotti autoja katkeamattomana nauhana. Fotoyks-valokuvausliikkeessä riitti asiakkaita. Saksalaisen koulun nuoret olivat hävinneet lomalleen hälisemästä viereiseltä Malminkadulta.

Oli mennyt vuosia siitä, kun väki kiiruhti sanankuuloon evankeliumiyhdistyksen kirkkoon.

Sata vuotta sitten tähän Fredrikinkatu neljäänkymmeneenkahteen oli valmistunut Karl August Wreden suunnittelema uusgoottilainen rukoushuone. Mielet olivat olleet korkealla ja ilo suuri, kun uusi rukoushuone 1894 otettiin käyttöön.

Ulkona Hildén seisahtui romuläjien vierelle. Niiden päälle oli heitetty risti, sirorakenteinen, puinen, parimetrinen.

Nyt kirkon sisäänkäynnin edustalla oli isot läjät sisältä irrotettuja osia ja romua.

Oli joulunaluspäivä Helsingin ydinkeskustassa Kampissa. Sellainen tyypillinen helsinkiläinen: harmaa, lumeton, ankea, valoton. Muutama lämpöaste ei riitä lämmittämään, kun ympärillä avautuva Suomenlahti lisää viimaan oman hyisen panoksensa. Nuori teologi Jukka Hildén halusi sisään kirkkoon. Hän oli utelias näkemään, millaiselta siellä nyt näytti. Kristikansaa kuohuttaneessa uutisessa oli kerrottu, että tilasta olisi tulossa yökerho. Hienoon paikkaan kiistämättä, pääkaupungin ytimeen.

Kirkkosali oli hurjan näköinen. Tilasta oli viety paljon pois, sakraalit tunnusmerkit hävitetty. Näkymä oli ankea. Outouden keskellä lohdullinen ajatus häivähti katsojan mielessä. Kirkkorakennus on kuitenkin vain rakennus, ei Jumala täällä asu.

Ulkona Hildén seisahtui romuläjien vierelle. Niiden päälle oli heitetty risti, sirorakenteinen, puinen, parimetrinen.

Se ei saisi päätyä kaatopaikalle.

Lupa heltisi remonttimieheltä, joka oli kuskaamassa irtoroinaa remonttiin menevästä kirkkosalista. Jukka Hildén sai poimia ristin talteen.

Fotoyksissä työskenteli valokuvaajaopiskelija Olli Häkämies, Jukan veli. Hän otti ristin päiväksi säilöön. Liikkeessä risti verhottiin mustaan pakkausmuoviin.

Illalla Jukka Hildén kantoi ristin Kampista ylös Kansakoulukatua ja alas Simonkatua Helsingin rautatieasemalle ja vei kotiinsa. Muuton mukana se pantiin säilytykseen turkulaisen asunnon kellarikomeroon.

Näin alkoi alttariristin pitkä vaellus, joka päättyy tänä keväänä. Risti kannetaan Turusta takaisin paikalleen toukokuussa uudelleen käyttöön siunattavaan Luther-kirkkoon.

Tarinan keskushenkilö ei suostu ottamaan sankarin viittaa harteilleen.

– Toki minua ilahduttaa se, että otin ristin talteen.

Hän viittaa sanaan ”salvage”, joka merkitsee pelastamista, talteen ottamista. Sillä on suora yhteys pelastusta ja vapahdusta merkitsevään salvation-sanaan.

– Tuli pelastettua risti, joka pelastaa, Turun Martin-seurakunnan seurakuntapastorina työskentelevä Hildén pohtii.

Hän oli suunnitellut ristin laittamista esille, ikonien seuraan. Kotioloihin siro alttariristi oli silti kookas, 190-senttinen. Hilding Ekelundin pelkistetty arkkitehtuuri ja muotoilu näyttäytyvät ristin kauniissa mittasuhteissa.

– Minusta on ihana asia, että risti palaa jälleen alkuperäiseen tarkoitukseensa. Toivomukseni on, että kirkko olisi jälleen elävässä käytössä. Että ihmiset löytäisivät tiensä sinne. Ja että risti näyttäisi selkeän viestinsä siitä, mitä ihmiset myös tänään tarvitsevat, Jukka Hildén kertoo.

Lue lisää ristinkantamisesta takaisin Luther-kirkkoon täältä.

Ilmoittaudu ristinkantajaksi: takaisinkotiin.fi

Kadonnut alttariristi oli sittenkin pelastettu talteen. Arkkitehti Hilding Ekelundin suunnittelema risti on vuodelta 1931. Risti kannetaan Turusta Helsinkiin ja se pääsee kotiinsa Luther-kirkkoon. (Kuva Silja-Kaisa Pöyliö)

Luther-kirkon vaiheita:

Suomi kuului 1800-luvulla autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan. Hallituksen virkaa tuolloin toimittanut senaatti hyväksyi 1873 Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) perustamisanomuksen. Yhdistys muodostui kolme vuosikymmentä aiemmin syntyneen evankelisen liikkeen keskusjärjestöksi. Sen tavoitteena oli ennen kaikkea levittää luterilaista kirjallisuutta.

Kauppias Birger Tallbergin keräämä ryhmä osti Helsingin kaupungilta 1877 tontin Malminkadun varrelta. Arkkitehti Theodor Höijer suunnitteli sille punatiilisen kaksikerroksisen rukoushuoneen, joka valmistui 1878. Evankeliumiyhdistys hankki talon hyväntekijöiltä omistukseensa ja sijoitti toimistonsa ensimmäiseen kerrokseen.

Albert Nybergin jugend-tyylisten suunnitelmien mukaan 1908 muutettiin ja korotettiin kolmella kerroksella Höijerin suunnittelemaa vanhaa Malminkadun puoleista rakennusta. Uudistuksen jälkeen viisikerroksiseen toimisto-, liikekiinteistö- ja asuinrakennukseen muutti muun muassa neljä vuotta aiemmin perustettu evankelinen ylioppilaskoti Iso Roobertinkadulta.

Rukoushuoneen nimi muutettiin vuonna 1930 Luther-kirkoksi. Arkkitehti Hilding Ekelundin piirustusten mukaiset muutostyöt käynnistyivät huhtikuussa 1931 ja rakennukset saivat nykyisen ulkomuotonsa. Malminkadun puoleista toimitaloa korotettiin vielä kerroksella. Wreden piirtämää kirkkoa korotettiin puolestaan kolmella kerroksella ja jatkettiin Fredrikinkadun katulinjaan asti. Kirkkorakennus sai uuden funktionalismin mukaisen pelkistetyn julkisivun. Siitä tekee erikoisen se, että vanha Luther-kirkon uusgoottilainen punatiilinen sisäänkäynti jätettiin syvennykseen sellaisenaan. Kymmenen porrasaskelman korkeudella on kolme vankkaa suippokaarista puista pariovea. Niiden sekä kolmen korkean suippokaarisen koristeellisen ikkunan yläpuolella lukee rakennusvuosi 1894 ja raamatunkohtana rippikoulujen ulkoläksyistä tuttu pienoisevankeliumi Joh. 3:16. Syvennyksen yläpuolella uudessa julkisivussa on risti ja sen molemmilla puolilla kuvanveistäjä Gunnar Finnen taiteilemat enkelireliefit.

Uudistuksessa kirkkosaliin tehtiin merkittäviä muutoksia, joiden jälkeen saliin mahtui tuhat henkeä. Tila sai alttarin ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Gunnar Forsström taiteili Luther-kirkkoon pyöreän Kristus-lasimaalauksen, joka päätyi myöhemmin Tampereelle Sleyn Luther-taloon. Urakan valmistuttua tilan vihki kirkoksi 18.10.1931 kaksi piispaa, Max von Bonsdorff ruotsiksi ja Jaakko Gummerus suomeksi.

Talvisodan pommituksissa kirkko vaurioitui pahoin. Se korjattiin välirauhan aikana. Tämän jälkeen kirkkoa muutettiin enää vähän. Evankeliumiyhdistyksen toiminta hiipui muusta Suomesta poiketen Helsingissä 1960-luvulta lähtien ja kirkko jäi vähälle käytölle. Sleyn keskustoimisto muutti 1981 Malminkadulta muutaman korttelin päähän Lastenkodinkujalle. Evankeliumiyhdistys myi koko Fredrikinkatu 42:n ja Malminkatu 12:n kiinteistön 1989 vakuutusyhtiö Sammolle ja rakennusyhtiö Polarille, jotka saneerasivat ja laajensivat kiinteistöä.

Yökerhotoiminta kirkkosalissa alkoi 1990-luvun puolivälissä.

Vuonna 2014 Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) päätti palauttaa Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan yökerhon kirkkotilaksi. Fredrikinkatu 42:ssa sijaitseva Luther-kirkko siirtyi Sleyn hallintaan, tilat peruskorjattiin ja otetaan kirkkokäyttöön toukokuussa 2016.

Kirkon palaaminen Helsingin ydinkeskustaan kuvastaa yleisemminkin evankelisen herätysliikkeen aktiivisuutta ja avoimuutta.

– Tällä ratkaisulla tahdomme avata kirkon kaikille pääkaupunkiseudun ihmisille, Sleyn toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikoski kuvaa.

(Lähde: SLEY)

Yhdistelmäkuvassa vasemmalla K. A. Wreden suunnittelema, 1894 valmistunut uusgoottilainen rukoushuone. Oikeanpuoleisesta, 2014 kuvatusta näkymästä ilmenee, kuinka vanhan rukoushuoneen sisäänkäynti jäi 1931 remontissa funktionalismin mukaisen julkisivun syvennykseen. (Kuva Sley)