Rintasyöpään sairastuu yli 5 000 naista vuodessa
19.4.2016 klo 07:23 Kotimaa Kristiina Kunnas
Rintasyöpään sairastuu jo yli 5000 naista vuodessa, mikä tekee siitä yleisimmän syövän Suomessa. Miesten yleisimpään syöpään eli eturauhasen syöpään sairastui noin 4 600 miestä vuonna 2014.
Kaiken kaikkiaan syöpään sairastui noin 32 300 suomalaista vuonna 2014. Naisia ja miehiä sairastui lähes yhtä paljon.
Rintasyöpään sairastuneiden naisten määrä on kasvanut tasaisesti 2,5 prosenttia vuodessa vuodesta 2000 alkaen. Suurin syy on väestön ikääntyminen.
Rintasyöpään sairastumisen riskiä lisäävät ylipaino ja alkoholinkäyttö. Toisaalta liikunnan harrastaminen voi suojata rintasyövältä. Vaihdevuosioireisiin käytetty estrogeenin ja keltarauhashormonin yhdistelmä lisää hieman riskiä.
– Rintasyövän syntymiseen tarvitaan useita tekijöitä, joita kaikkia ei ehkä vielä tunneta, mutta jopa kolmannes rintasyövistä voitaisiin välttää, mikäli yksikään nainen ei olisi ylipainoinen eikä joisi alkoholia, ja harrastaisi lisäksi runsaasti liikuntaa, kertoo Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Riikka Huovinen.
Rintasyöpään sairastumisen riskiä lisäävät ylipaino ja alkoholinkäyttö. Toisaalta liikunnan harrastaminen voi suojata rintasyövältä. Vaihdevuosioireisiin käytetty estrogeenin ja keltarauhashormonin yhdistelmä lisää hieman riskiä.
Miesten toiseksi yleisin syöpä on edelleen keuhkosyöpä, vaikka se muuttuukin harvinaisemmaksi miesten tupakanpolton vähetessä. Vuonna 2014 alle 1 700 miestä sairastui keuhkosyöpään. Naisia sairastui noin 900, mutta naisten keuhkosyöpä yleistyy vielä vuosien ajan naisten tupakanpolton yleistymisen takia.
Suolistosyövät, paksu- ja peräsuolensyöpä, ovat yleisiä molemmilla sukupuolilla. Miehiä sairastuu suolistosyöpiin yhteensä noin 1 600, naisia puolestaan noin 1 400. Suolistosyövät ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä selvästi, mutta tilanne näyttää tasaantuneen. Suolistosyövän yleistymisen syynä on länsimainen elämäntapa, jossa liikutaan liian vähän ja ruuassa on liian vähän kasviksia ja hedelmiä ja liikaa punaista lihaa. Myös alkoholi ja ylipaino ovat riskitekijöitä.
Nopeimmin yleistyvä syöpä on ihomelanooma, johon sairastuneiden määrä kasvaa nopeasti. Vuodesta 2005 alkaen kasvua on 6,3 prosenttia vuodessa. Vuonna 2014 sairastui jo lähes 700 miestä ja 670 naista. Tärkein melanooman riskitekijä on UV-säteily, ja riittävällä suojautumisella voitaisikin ehkäistä 95 prosenttia melanoomatapauksista. Perinnölliset tekijät, kuten ihon väri, vaikuttavat myös melanoomariskiin: herkästi palavilla, vaaleaihoisilla ihmisillä on suurempi riski sairastua kuin tummempi-ihoisilla. Myös muiden ihosyöpien määrät kasvavat nopeasti.
Suomen Syöpärekisterin ennusteiden mukaan vuonna 2030 todetaan uusia syöpätapauksia koko maassa yhteensä noin 43 000, joista arviolta 23 000 miehillä ja 20 000 naisilla. Kaiken kaikkiaan vuotuinen syöpätapausmäärä kasvaa vuoden 2014 tasoon verrattuna miehillä 40 prosenttia ja naisilla 26 prosenttia.
Syöpään sairastumisen voimakas kasvu johtuu siitä, että vanhusväestön määrä kasvaa, ja syöpään sairastumisen riski kasvaa iän myötä. Väestön ikääntyminen johtuu siitä, että sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat vanhenevat, ja sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden laskiessa keskimääräisen eliniän ennakoidaan yhä pitenevän.