”Haluan kokeilla voisiko hävikkiruualle tehdä jotain” – KD sai viisi edustajaa TOK:iin

27.4.2016 klo 07:55 Kotimaa Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien ehdokaslista nousi suurimmaksi vaalivoittajaksi Turun Osuuskaupan edustajiston vaaleissa. Paikkoja tuli viisi, ääniä 8,9 prosenttia.

KD:n ehdokaslista keräsi äänistä peräti 8,9 % ja sai 60-jäseniseen edustajistoon viisi paikkaa. Edellisissä vaaleissa KD:n ehdokaslista keräsi 4,2 % äänistä ja sai silloin kaksi paikkaa edustajistoon.

Käytän Ässää aina kun se on maantieteellisesti mahdollista.

KD:n ehdokkaista valituiksi tulivat rovasti Ismo Seivästö Kaarinasta, katulähetystyöntekijä Kaija Raninen Turusta, lääkäri ja aluejohtaja Jukka-Pekka Kuokkanen Liedosta, ekonomi Ritva Vehniäinen Kaarinasta sekä yrittäjä ja omaishoitaja Taina Vuorio Uudestakaupungista.

–      Kannatuksen kasvu ja menestys osoittavat, että kristillisdemokraattien ehdokkaisiin luotetaan ja heitä halutaan äänestää, iloitsee puolueen puheenjohtaja Sari Essayah.

Liedosta edustajistoon päässyt Jukka-Pekka Kuokkanen muistaa, että aiemmin alueosuuskaupan edustajistoja on pidetty varsin passiivisina.

– On tärkeää, etteivät ne ole ainoastaan kumileimasimia muualla päätetyille asioille. Haluan koettaa, voiko esimerkiksi ruokahävikin hyödyntämiseen leipäjonoihin saada muutosta. Tästähän espoolaiskansanedustajalla Antero Laukkasella on omalla alueellaan hyviä kokemuksia, sanoo  Kuokkanen.

– Toinen asia on se, että nyt voimme vihdoin saada omaa edustusta myös keskeiseen päättävään elimeen eli hallintoneuvostoon, kun meillä on merkittävä ääniosuus, Kuokkanen iloitsee.

Käyttääkö tuore edustajiston jäsen S-ryhmää aina kun voi?

– Käytän Ässää aina kun se on maantieteellisesti mahdollista. Tällä hetkellä ajan työssäni 70 000 kilometriä vuodessa, joten erityisesti ABC-tankkaus on mahdollista ilahduttavan usein, Kuokkanen naurahtaa.

Suur-Seudun (SSO) Osuuskaupan edustajiston vaaleissa Kristillisdemokraattien ehdokaslista sai suuren vaalivoiton ja 50-jäseniseen edustajistoon kolme paikkaa. Päättyneellä kaudella KD:llä ei ollut yhtään edustajaa.

Valituiksi tulivat KD:n ehdokaslistalta yrittäjä Jorma Peltonen Halikosta, sosionomi Marjatta Halkilahti Muurlasta sekä pastori ja nuorisotyöntekijä Pertti Vallittu Halikosta.

Ylös